Tasa-arvon mekin ansaitsemme

Suomalainen kalenteriviikko jotenkin kulminoituu kahteen asiaan: maanantaihin ja viikonloppuun. Maanantai on maanantai. Kaiken pahan alku ja juuri. Ne, joilla on töitä, harmittelevat maanantaissa sitä, että viikonloppu on ohi ja uusi korkkaamaton työviikko on vasta alussa. Ja ne, jotka ovat työelämästä vieraantuneita, ovat myötätunnosta maanantain sadattelussa mukana. Ja ne, joilla on viikonloppuisin töitä, huomaavat maanantain vaihtaneen paikkaa.

Sunnuntai taas on yhtä maanantain odottelua. Ja tiistaina on tunne siitä, että maanantai on selätetty, mutta viikonloppuun on vielä matkaa. Keskiviikko ja torstai on selvää laskeutumista loppuviikkoa ja viikonloppua kohti.

Tässä kirjoittamisen välissä ennätin komentaa poikaa niin, että hän suuttui meikäläiseen ja lähti kantapäät tömistäen ja ovet paukkuen omaan huoneeseen. Tiistaina voi harjoittaa sopivassa määrin uhmaa. Tosin tällä hetkellä kyseinen reaktio on lähes päivittäistä. Lasten kasvattaminen vaatii ajoittaista diktaattorin otetta asioihin.

Otsasuoni pullistuu…

Tänään on ollut Minna Canthin päivä. Se tarkoittaa sitä, että ne, joilla on lippusalko, niin ne ovat laittaneet lipun liehumaan. Muut ovat ilman tätä toimenpidettä ja miettivät kuumeisesti, mikä ihmeen liputuspäivä tämmöinen on?! Suurin osa suomalaisista liputuspäivistä ovat itse asiassa yksiä mysteereitä. Onneksi on Wikipedia.

Wikipedian mukaan: “Sisäasiainministeriö on suosittanut yleistä liputusta Minna Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon johdosta vuodesta 2003. Helsingin yliopisto merkitsi Minna Canthin päivän vakiintuneeksi liputuspäiväksi vuodesta 2007 alkaen.” Ensi viikolla varmaankin liputetaan kissojen suolistovaivojen tietoisuuden lisäämiseksi.

Näin tasa-arvon päivänä on sitten joka paikassa vöyhkätty tasa-arvoisen avioliittolain aloitteesta. Hieno, kannatettava asia, mutta jotenkin tämäkin näyttäisi menevän niin, että ne jotka kannattavat, tuntevat olevansa vain ja ainoastaan oikeassa ja ei ymmärretä ihmisiä, jotka ovat eri mieltä asiasta. Vähän samanmoinen meininki oli pressan vaaleissa.

Nykyään on helpompi olla parvessa samaa mieltä, kuin olla yksin mielipiteensä kanssa. Ihmiset ilmoittelevat kirjoittaneensa aloitteeseen nimensä ja vitsailevat, mitäköhän mieltä Räsänen mahtaa olla. Ähäkutti. Kuinkahan moni edes luki tekstin, mihin tuikkasi allekirjoituksensa? Jopa ihmiset, joilta viimeisenä odottaisin mitään asiantuntevaa kommenttia vaikkapa tasa-arvoisesta avioliittolaista laittelevat mielipiteitään.

Höh? Eikö tasa-arvoa ole myös se, että hyväksytään mielipiteet, jotka ovat omasta kannasta eriäviä?! Vai onko Suomeen tullut SMoP – Samaa mieltä olevien puolue. Saisimmekohan liputuspäivän samaa mieltä oleville? Muutamasta sanomalehdestä onkin tullut jo samaa mieltä olevien äänenkannattaja. Ja kun radiokanaviakin kuuntelee, niin samat biisithän siellä soi samojen uutisten tauottamina. Samanmieliset käyvät Prismassa tai Cittarissa ja tankkaavat ABC:llä. Samaa mieltä olevat laittavat lapsensa päiväkotiin omien lomien ajaksi. Suomi – 5 miljoonaa samista ei voi olla väärässä.

Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. (Kari Suomalainen)