Aamupahoinvointia

Dear Eki! Aamut on mulla yhtä hässäkkää. Olenko normaali? Terv. Yx faija Tampesterista.

Lapsiperheen aamut ovat yleensä yhtä hässäkkää. Ja eläminen yleensä. Tämän pitäisi sanoa vanhan Clearasil-kasvovesimainoksen teini-ikäisen poitsun suomeksi dubatulla äänellä. Ja oikeastaan kaikki, mikä liittyy elämiseen 24/7. Mutta etenkin aamut. Sit kun en keksi mitään kirjoitettavaa, voin kirjoittaa lapsiperheen päivästä, iltapäivästä, aamupäivästä, illasta, alkuillasta, yöstä jne. Mutta nyt siis aamusta.

Aamut menevät yleensä aika samalla kaavalla. Tietysti allekirjoittanut on syrjäytymisvaarassa oleva insinööri, jolle sitten on aika paljon lasten hoitoon liittyviä tehtäviä päivänsaikaan annettu. Normiperheissä minun virkaa ajavat jääkaapin oveen kiinnitetyt post-it lappuset ja kustannuspaikoilta soitetut lukuisat huolestuneet älypuhelinsoitot...

Vaimo herää ensin. Hän käy töissä. Tuo leivän kotiin. Ja hänen on kiiruhdettava. Minä jään yleensä makoilemaan. Niin kuin minunlaiset usein jäävät. En tuo leipää kotiin. Kuuntelen aikani rapinaa jo kolinaa, mitä keittiöstä kantautuu. Pian makuuhuoneeseen leviää tuoreen kahvin tuoksu. Aito, lapsityövoimalla kerätty halpa kahvilaatu on muuttunut teräksisessä termoskeittimessä lähes normikahviksi. (Kirjoittajan huom: Presidentti on jo ns. Toimihenkilöpaahtoa)

Kun aamun rapinat on rapisteltu, niin seuraa pukeutumisen kahinat. Ja saattaa tulla kuiskaus: heräähän pian, niin ennätät laittaa lapset kouluun. En ollut tällä kertaa itseohjautuva, vaan minun veltto ruumiinkieleni pakotti vaimoni lähettämään signaalin, jota kuiskaukseksi yleisesti määritellään. Kuiskaus taas tarkoittaa minun aivoissa sitä, ettei vielä ollut todellakaan kiirettä. Vaan esikiire. Ennätin ihan hyvin nähdä tukityöllistämis-uniloita. Kiireessä ihmisen äänensävy muuttuu huomattavan kovaäänisemmäksi ja jopa aggressiiviseksi. Usein valtiovarainministeriössä käytetään tällaista signaalia herätystarkoituksessa.

Ovi kävi. No kyllä se oli minunkin herättävä. Kävin vessassa heittämässä prosessivedet pönttöön ja ihailin hetken suomalaisen toimihenkilön kauneutta. Mutta tämän jälkeen olikin jo käpyteltävä keittiöön. Lapset vetivät vielä huoneissaan Zetoria. Ensimmäiseksi tarkistin lukujärjestykset. Punainen rasti menee tuntia aikaisemmin kouluun kuin sininen rasti. Tämä selvä.

Vaikka herätykset tapahtuivat eriaikaan, niin tein kummankin aamupalat valmiiksi. Siinä oli kaakaota, viiliä, leipää, leikkelettä ja olisiko ollut vielä banskua. Kun ne oli mielestäni siististi lajiteltu. Olikin aamun ensimmäisen mokan vuoro: Meillä on kaksi lasta ja jompi kumpi oli herätettävä. Kumpikohan... Lukujärjestyksessä oli punainen rasti. Eli...

Kuten arvata saattaa, mä menin herättämään pojan.

- Heräätys ukulele. Aamupalalle. Kiirehdithän, ettet myöhästy koulusta. Aikainen lintu madon nappaa...

Poika oli kuin uniltaan herätetty poika. Kun ei meinannut mitään reaktiota syntyä, niin räppäsin kirkkaan valot päälle. Johan alkoi liikettä syntyä. Poika alkoi nousta ja minä menin kaatamaan itselleni kahvia ja laitoin Aamu-TV:n auki. Minusta on hauska ajatella, että minun mediamaksuni ansiosta voin ihmetellä kotosohvalta käsin Annika Damströmin pituutta.

Poika raahautui keittiöön. Minä olin olkkarissa. Ja jonkun ajan kuluttua tyttökin nousi omia aikojaan. Eipähän tarvinnut minun herättää likkaa. Mutta jos tähän mennessä oli keittiöstä kuulunut pieni rapina, niin tilanne tuli muuttumaan.

Heti, kun tyttö istuutui tuolille, kuului:

- ÄLÄ! ÄLÄÄ! LOPETA!

- Mitä siellä oikein tapahtuu?

- TOI KIUSAA MUA!

- Lopeta kiusaaminen. Mitä sä teet siskollesi?

- EN MITÄÄN. SE ÄRSYTTÄÄ!

- ÄLÄÄÄ! EN ÄRSYTÄ. ITE ÄRSYTÄT.

- *huoh*

-ÄLÄÄ. ÄLÄÄÄ.

- Mikä siellä nyt on hätäänä.

- TOI SUUKOTTELEE.

- Älä suukottele. Minua saat suukotella jos haluat.

- ENKÄ SUUKOTTELE!

- Ei sit.

- ÄLÄÄ ÄLÄÄÄ ÄLÄÄ. TON HIHAAN VALUU RÄKÄÄ! YÄÄÄK!

- Syöhän kunnolla, vai kaivellaanko vanha ruokalappu esille?

- ÄLÄÄÄÄ. ÄLÄÄÄ. ÄLÄÄÄ. TOI TUIJOTTAA RUMASTI.

- Tuijota nätisti.

- ÄLÄÄÄ. ÄLÄÄ. ÄLÄÄÄ. TOI NIPISTELEE!

Siis tällaista toisten ärsyttämista koko aamu. Aamu-uutisissa oli kuvaa, kuinka Greenpeacin aktivistit oli laitettu kalterihäkkiin, kuulemaan oikeutensa. Voisikohan pari tuollaista häkkiä toimittaa myös tänne Tampereelle? Venäläistä kalterihäkkiosaamista tässä nyt tarvittiin.

Minulta alkoi palaa käämit. Mä menin vihaisen näköisenä keittiöön ja nyt viilipytty alkoi hieman kiehua yli.

- SIIS MITÄ IHMEEN ÄLYVAPAATA SEKOILUA ON OLLUT KOKO AAMUN? ETTEKÖ OSAA ENÄÄ SYÖDÄ KUNNOLLA?! MÄ KIRJOITAN OPETTAJILLENNE VIESTIN, MITÄ TÄÄLLÄ KOTONA TAPAHTUU.

- Äläää. Hei äläää. Lopeta. Poika pyysi.

Tyttö taas purskahti itkuun. Tämä nyt ei ollut tarkoitukseni. Mutta tällä hetkellä tytöllä on tapa rueta itkemään joka asiasta, jossa häntä kritisoidaan. Oli sitten kyseessä huonosti menneet matikan kokeet tai vaikkapa huoneen siivoomatta jättäminen. Olin kuitenkin suurieleisesti ottanut kynää ja paperiakin esille. Tosin tämä jäi uhkaukseksi, koska vielä tämä toimi.

Tilanne rauhoittui. Keittiöstä ei kuulunut yhtään kinastelua. Kello alkoi jo olla niin paljon, että mun piti sanoa pojalle:

- Ryhdypäs pukemaan ulkovaatteita. Pian tulee kiire.

Poika tuli mun luo ja katsoi kelloa ja minua:

- Ei minulla ole mikään kiire. Mä meen ysiin. Sisko menee kasiin.

- Siis ei yhden kerran?! Mikset sanonut, että mä oon herättänyt ekana väärän tyypin??!!

- Et sä kysynyt. Saanko mennä pelaamaan tabletilla?

Ziiiiiit. Ziiiiit. Ziiiiit. Siis mä tunsin mun otsasuonteni pullistuvan. Mä olin herättänyt väärän lapsen. Tyttö oli vielä keittiössä yöpuvussaan. Koska kaikki aika oli hänellä mennyt ÄLÄ-huutojen huutamiseen ja veljen kikkailuista ilmoittamiseen, niin hän oli leivästä ennättänyt pari pientä nokaretta haukkaista.

- Kuule, nyt. Sun pitäis olla ihan pian jo koulumatkalla. Sulla on kiire. Mene nyt äkkiä pukemaan.

Tyttö alkoi taas itkemään.

- MIKSET SÄ HERÄTTÄNYT MUA. MÄ NYT MYÖHÄSTYN SUN TAKIA. MUT OIS PITÄNYT HERÄTTÄÄ ENSIN. SUN VIKA!

Huokaus. En jaksanut muistuttaa, että jos hän olisi istunut ja syönyt aamupalapöydässä kiltisti ja syönyt reippaasti, niin hän olisi hyvin ennättänyt tehdä kaikki aamutoimet.

Tyttö ryhtyi heti pukemaan Ja minun korvistani tuli samanlainen valkoinen savu, fumata bianca, mitä konklaavi tupsauttelee paavia valittaessa Vatikaanissa.

- Heihei. Tyttö huikkasi ovelta.

- Heippa. Hyvää koulupäivää.

Ei tekosavua ilman tekotulta

Kirjoittaisinkohan blogiini jotain vaiko lukisinko vielä juttua ketsupilla maalaavasta muotokuvataiteilijasta? Elämässä on niin paljon vaikeita valintoja. Mikä niistä on oikea?

Alkuvuosi on mennyt kaikenkarvaisten kohujen ja mielensäpahoittajien merkeissä. On ollut hevoslihakohua, on ollut veronkiertokohua, on ollut Himaskohua, on ollut Talvivaaraa ja mitä kaikkea. En minä edes kaikkia muista. Yleensä kohut liittyy ruokiin (=oma vatsa) tai sitten johonkin, joka muu on saanut, mutta itse ei (=kateellisuus). Se tässä masentaakin, kun ei ole ajan tasalla mihin kaikkeen pitäisi olla närkästynyt ja loukkaantunut.

Oiskohan tämä kirosana ”sosiaalinen media” aiheuttanut monet kohuista. Poliittiset kohut syntyvät niin, että vanhat jarrut tekevät niin kuin on tehty vuosikymmenet. Ennen sai näitä tehdä ihan katseilta piilossa hyvään veljeen tukeutuen. Mutta nyt kun skandaali on yhden peukalon painalluksen päässä, niin kaikki ei olekaan niin yksinkertaista. Päättäjille on tullut some-sirkka, omatunto puuttuvan tilalle. Ja sen kanssa on vain opittava elämään.

Sosiaalinen media myöskin tuo seuraajien silmille sinun lomakuvasi, partyt yms yms. Niiden kanssa kannattaa pitää jonkinlaista makua. Kun seuraajissa voi olla ketä tahansa. Et sä voi tuntea lapsuuden koulukavereiden nykytilannetta. Toisaalta jos yrität kaikkia miellyttää, niin se vasta ärsyttävää onkin.

Etenkin näillä politiikan parissa puuhaavilla on netissä käyttäytyminen hieman hukassa ja hakusessa. Eräällä puolueella on Facebook varmin keino päästä tutustumaan käräjäoikeuden menettelytapoihin. Itse joskus oon hymähtänyt erään tutun (manageritasolla) kuvapäivityksiä. Etenkin työhuoneen uusi sisustus-kuvasarja nostatti meikäläisenkin kulmakarvoja ylös. No nyt tässä joku aika sitten hän laittoi aamupalakuvatuksen. Heidän yrityksessä on upeana tapana aamuisin tarjota hedelmiä aamupalaksi. Yrityksessä oli menossa YT:t ja 235 henkeä oli saamassa potkut. Mutta onneksi joku ennätti kommentoidakin: Taisitte saada noidenkin hedelmät ja linkki YT-uutiseen.

Hähää. Olin tyytyväinen. Sana voi olla tarjottua aamupalaa terävämpi.

Yksi kohu oli suomalaisen hiihdon tila. Hiihtoon voitaneen Val di Fiemmen MM-kisojen perusteella lukea kaikki, mikä liittyy suksiin, lumeen, jäähän, talveen jääkiekkoa lukuun ottamatta. Nojoo täytyy myöntää, että nämä MM-kisat tuli mulle ihan yllätyksenä. Mäntyrannan puun takaa. Puskista. Oliko kisoja käyty pari päivää, kun tajusin, että telkkarissa puhutaan jostain kisoista. Meillä oli näin ollen yllätyskisat. Juu, noista ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Aivan kun olisi salailtu koko kisojen olemassaolo. Meikäläisen penkkiurheilu-uran venyminen sai riittää siihen, että tiedostin kyseisten kisojen olemassaolon.

Suomessa urheilussa mennään syvällä. Onneksi on perustettu työryhmiä huippu-urheilun tulevaisuuden pelastamiseksi. Ne ei vaan pelasta huippu-urheilun tulevaisuutta, vaan entisten huippu-urheilijoiden tulevaisuuden. Huippu-urheilun tukeminen on vähän kaksipiippuinen asia. Mielestäni järkevämpää olisi tunkea ne pienet rahat huippujen sijaan nuorison urheiluharrastuksiin. Mutta toisaalta nuoriso kaipaa niitä esikuviakin. Just niitä, jotka vetävät hemohessiä suoneensa ja vievät ne kirkkaimmat mitalit. Kielitoiveena jokin muu kuin norja.

1980-luvulla ei ollut puhettakaan, että MM-kisat olisi jäänyt näin huomioimatta. Jopa meidän ala-asteemme eli kisojen mukana ja usein me otimme luokasta omat tuolit mukaamme ja menimme yläkerran perjantain virsien veisuu-käytävälle katsomaan MM-hiihtoja ja jännäämään suomalaisten puolesta. Yläkerran käytävällä oli nimittäin koulun ainoa TV. Sieltä katselimme myöskin Koulu-TV:n ohjelmatkin.

Nyt meillä on kaikkien kohujen lisäksi yllätyspaavi. Valkoisen savun tupsahdus Sikstuksen kappelin katolta on niin nähty juttu, vaikkei käsittääkseni kappelin katolla ole moista savupiippua. 9.3. asennettiin savupiippu katolle, jotta savukoneen aiheuttama pöllähdys sitten näkyisi kaikelle kansalle. Kysytäänköhän sitten joskus monenkymmenen vuoden päästä “Missä olit, kun Vatikaanissa savukone pössäytti väliaikaisesta savupiipusta valkoisen keinosavun?” Niin ja sehän tuli meille kaikille yllätyksenä, että paaviksi valittiin vanha papelo yhdellä keuhkolla. Yllättävää.