Paina nappia

“Isä.”

Poika sanoi ja näytti Maailman eläimet äänessä äänikirjaansa. Just sellaista, josta nappia painamalla saa aukeamalla olevan elukan äänen kuuluviin.

“Sulla ei ole mihinkään kiire. Sä voit kuunnella sadan eläimen ääntä milloin sua vain huvittaa. Niissä on muuten muun muassa simpanssi ja puna-ara. Saat ihan mun luvalla kuunnella”

Naurahdin. Lasten näkökulma on ihaltavan poikkeava. Tai ei se mikään yllätys ole, että lasten suusta pamahtaa mitä milloinkin, mutta aina ne vain jaksaa yllättää. Poikkeavia näkökulmia.

Sata erilaista ääntä. Vain nappia painamalla. Tässä on vuosia ollut vähän samanmonen tilanne hyvinvointimaassamme. Nappia painamalla kuuluvat samat virret.

Mistä uusi Nokia?

Emme eroa Eurosta.

Aika entinen ei koskaan enää palaa.

Nyt on kaikkien herättävä työn tekoon.

Maltillinen palkkaratkaisu.

Emme rupea elvytystoimiin.

Viinaveroa.

Bensaveroa

Veroveroa.

Ja mitä kaikkea muuta. Varsinainen hallituksen luontokirja. Sillä erotuksella, ettei sieltä nyt mitään poikkeavaa löydy. Tai yllättävää. Paina nappia ja vaikutu: Samat itkuvirret HD-kuvan kera ja HiFi-äänellä. Ja kirjava on myöskin Arkadianmäen fauna. Kenellä on kirkkaanpunaiset kynnet, kenellä taas kello näkyy tiedotustilaisuudessa. Joku tekstailee soidintekstareitaan. Joku munii istuntosalissa pähkinänruskeiden jakarandapuukalusteiden seassa. Joku saattaa tanssia tähtien kanssa.

Jotenkin touhusta puuttuu unilukkari. Järjen ääni. Joku poikkeava esitys. Sopulilaumana mennään kriisistä toiseen. Saavutetuista eduista ei kukaan halua tinkiä ja lopputulos on arvattavissa. Muutokseen ryhdytään vasta toinen jalka haudassa tai muistotilaisuudessa. Jos silloinkaan. Muutosta tarvitaan. Mutta muutosta ei ole se, että halutaan Facebook-ryhmään paljon tykkääjiä. Peukutukset eivät tuo hyvinvointia. Tungetaan se peukku perseeseen ja ryhdytään töihin. Ja autetaan kaveria. Niillä on ennenkin pärjätty. Ja pärjätään vast’edeskin.

Painelenkin nyt tässä eläkeläisten täyttämässä, hiljaisessa taloyhtiössä hieman viidakon eläinten ääniä. Kultatöyhtökakadun käheä, sorahtava ja läpitunkeva ääni valtaa Tampereen uinuvan kaupungin. Piiska-timali taas alkaa äännellä tunnustelevan vaimeasti vu-vu-vuuuuu ja jatkaa muutamilla huilumaisilla äänillä. Mutta paluu realismiin: Mikko Alatalo esiintyy parin tunnin kuluttua Lielahdessa. Painan nappia.

“Mä maalaispoika oon. Laitan suihketta kainaloon. Se on hyvin joviaali ilmiö. Auuu…”

Toivottavasti huumepoliisi ei tämän perusteella tee mitään ratsiaa meille. Ei meillä ole höpöheinän kasvatushuonetta lämpölamppuineen.

Ei tekosavua ilman tekotulta

Kirjoittaisinkohan blogiini jotain vaiko lukisinko vielä juttua ketsupilla maalaavasta muotokuvataiteilijasta? Elämässä on niin paljon vaikeita valintoja. Mikä niistä on oikea?

Alkuvuosi on mennyt kaikenkarvaisten kohujen ja mielensäpahoittajien merkeissä. On ollut hevoslihakohua, on ollut veronkiertokohua, on ollut Himaskohua, on ollut Talvivaaraa ja mitä kaikkea. En minä edes kaikkia muista. Yleensä kohut liittyy ruokiin (=oma vatsa) tai sitten johonkin, joka muu on saanut, mutta itse ei (=kateellisuus). Se tässä masentaakin, kun ei ole ajan tasalla mihin kaikkeen pitäisi olla närkästynyt ja loukkaantunut.

Oiskohan tämä kirosana ”sosiaalinen media” aiheuttanut monet kohuista. Poliittiset kohut syntyvät niin, että vanhat jarrut tekevät niin kuin on tehty vuosikymmenet. Ennen sai näitä tehdä ihan katseilta piilossa hyvään veljeen tukeutuen. Mutta nyt kun skandaali on yhden peukalon painalluksen päässä, niin kaikki ei olekaan niin yksinkertaista. Päättäjille on tullut some-sirkka, omatunto puuttuvan tilalle. Ja sen kanssa on vain opittava elämään.

Sosiaalinen media myöskin tuo seuraajien silmille sinun lomakuvasi, partyt yms yms. Niiden kanssa kannattaa pitää jonkinlaista makua. Kun seuraajissa voi olla ketä tahansa. Et sä voi tuntea lapsuuden koulukavereiden nykytilannetta. Toisaalta jos yrität kaikkia miellyttää, niin se vasta ärsyttävää onkin.

Etenkin näillä politiikan parissa puuhaavilla on netissä käyttäytyminen hieman hukassa ja hakusessa. Eräällä puolueella on Facebook varmin keino päästä tutustumaan käräjäoikeuden menettelytapoihin. Itse joskus oon hymähtänyt erään tutun (manageritasolla) kuvapäivityksiä. Etenkin työhuoneen uusi sisustus-kuvasarja nostatti meikäläisenkin kulmakarvoja ylös. No nyt tässä joku aika sitten hän laittoi aamupalakuvatuksen. Heidän yrityksessä on upeana tapana aamuisin tarjota hedelmiä aamupalaksi. Yrityksessä oli menossa YT:t ja 235 henkeä oli saamassa potkut. Mutta onneksi joku ennätti kommentoidakin: Taisitte saada noidenkin hedelmät ja linkki YT-uutiseen.

Hähää. Olin tyytyväinen. Sana voi olla tarjottua aamupalaa terävämpi.

Yksi kohu oli suomalaisen hiihdon tila. Hiihtoon voitaneen Val di Fiemmen MM-kisojen perusteella lukea kaikki, mikä liittyy suksiin, lumeen, jäähän, talveen jääkiekkoa lukuun ottamatta. Nojoo täytyy myöntää, että nämä MM-kisat tuli mulle ihan yllätyksenä. Mäntyrannan puun takaa. Puskista. Oliko kisoja käyty pari päivää, kun tajusin, että telkkarissa puhutaan jostain kisoista. Meillä oli näin ollen yllätyskisat. Juu, noista ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Aivan kun olisi salailtu koko kisojen olemassaolo. Meikäläisen penkkiurheilu-uran venyminen sai riittää siihen, että tiedostin kyseisten kisojen olemassaolon.

Suomessa urheilussa mennään syvällä. Onneksi on perustettu työryhmiä huippu-urheilun tulevaisuuden pelastamiseksi. Ne ei vaan pelasta huippu-urheilun tulevaisuutta, vaan entisten huippu-urheilijoiden tulevaisuuden. Huippu-urheilun tukeminen on vähän kaksipiippuinen asia. Mielestäni järkevämpää olisi tunkea ne pienet rahat huippujen sijaan nuorison urheiluharrastuksiin. Mutta toisaalta nuoriso kaipaa niitä esikuviakin. Just niitä, jotka vetävät hemohessiä suoneensa ja vievät ne kirkkaimmat mitalit. Kielitoiveena jokin muu kuin norja.

1980-luvulla ei ollut puhettakaan, että MM-kisat olisi jäänyt näin huomioimatta. Jopa meidän ala-asteemme eli kisojen mukana ja usein me otimme luokasta omat tuolit mukaamme ja menimme yläkerran perjantain virsien veisuu-käytävälle katsomaan MM-hiihtoja ja jännäämään suomalaisten puolesta. Yläkerran käytävällä oli nimittäin koulun ainoa TV. Sieltä katselimme myöskin Koulu-TV:n ohjelmatkin.

Nyt meillä on kaikkien kohujen lisäksi yllätyspaavi. Valkoisen savun tupsahdus Sikstuksen kappelin katolta on niin nähty juttu, vaikkei käsittääkseni kappelin katolla ole moista savupiippua. 9.3. asennettiin savupiippu katolle, jotta savukoneen aiheuttama pöllähdys sitten näkyisi kaikelle kansalle. Kysytäänköhän sitten joskus monenkymmenen vuoden päästä “Missä olit, kun Vatikaanissa savukone pössäytti väliaikaisesta savupiipusta valkoisen keinosavun?” Niin ja sehän tuli meille kaikille yllätyksenä, että paaviksi valittiin vanha papelo yhdellä keuhkolla. Yllättävää.