Massakausi alkoi

Elämä on epäreilua. Lapset aika usein hokevat tuota. Epäreilua. Epäreilua. Nallekarkit eivät mene tasan.

Onhan näitä epäreiluuksia maailma täynnä. Puhelimen keksijänä on pidettyä Graham Belliä. Koulussa niin opetettiin ja jos kokeessa olisi vastannut toisin, niin siitä olisi Terttu raapaissut konseptipaperille valtavan väärinmerkin. Ja luultavammin Kunnia olisi kuulunut italialaiselle Antonio Meuccille. Tämän elämää varjostivat vakavat sairastumiset ja köyhyys, joten hänen piti laittaa patenttinsa kaniin. Ja tässä vaiheessa tuli kuvioihin Bell. Toinen epäreiluuksia kokenut keksijä oli tunnetumpi tapaus, Nikola Tesla, jolla voisi olla jotain hampaankolossa Edisonille. Teslasta sentääs tuli magneettivuon tiheyden yksikkö. Meucci taas on biljardikeppien tuotemerkki.

Onnistuisikohan tänä päivänä yhtä helposti toisen tekemän työn hyödyntäminen epäreilusti? Väittäisin, että onnistuu. Tosin aika jokapäiväisellä tavalla. Voit tehdä haasteellisia projektia tai jopa sinulle kuulumattomia töitä, joista kunnian ottavat organisaatiossa sinua ylemmällä tasolla olevat. Puhutaan delegoinnista. Vastuun jakamisesta.

Epäreilua. Elämä on.

Varoitus! Seuraa aasinsilta-varoitus. Herkimmät lukijat voivat sulkea silmänsä hetkeksi ja yrittää unohtaa ensimmäiset lauseet. (Jos minä joskus siirtyisin ravintola-alalle, ravintolan nimi tulisi oleman Ravintola Aasinsilta.)

Epäreilua tai ei, niin sellainenkin ihme nyt koettiin, että molemmat lapset kävivät virpomassa palmusunnuntaina. Elämänsä ensimmäistä kertaa. Edes vanhempien virpomisviha tai peräti vitsaraivo ei auttanut asiaa. Naapuritalojen lasten houkuttelu toimi. Tämä tarkoitti sitä, että oli jostain löydettävä tähän vuoden aikaan pajunkissoja. On ollut sen verran arktisia öitä ja lumisia päiviä, ettei pajunkissoja löytynyt ihan helpolla. Ennätin muutaman kerran sanoa “Pajunkissa”, mutten “kissaa”, kun ensimmäiset risut löytyivät. Ja ne olivat risuja. pelkkiä risuja Pajun oksia, jotka saattavat sisältää pajunkissoja tai niitä muistuttavia aihioita. Näillä olisi tietyissä piireissä saanut aikaan melkoiset raapimisjäljet. Elikkä kuvaamani pajunkissat eivät olleet kauniita, lasten karjalais-perinteen jatkeita vaan tiettyjen piirien kidutus/huvitustuotteita.

Varoitus! Seuraa puujalkavitsi-varoitus. Herkimmät lukijat voisivat mennä someen kehittämään jotain kohua muutaman seuraavan lauseen ajaksi.

Kun on vihta-Suomi ja vasta-Suomi, niin miten sitten vitsojen kanssa? Vitsa-Suomi ja vatsa-Suomi?

Ikäväkseni oli todettava, että pajunkissat olivat keskellä Niihaman koskematonta korpea. Ja niitä piti hakea ilman pajunkissojen hakuun soveltuvia pajunkissanhakukenkiä. Kuin Adolf Erik Nordenskiöld tai Professori Nordström konsanaan kohti risuja.

Mutta kaksi reilua markettikassillista oksia lopultakin saatiin. Kun saalis oli villistä luonnosta haettu, oli aika perustaa Tampereen keskustaan pieni virpomisvitsatehdas. Lapset olivat delegoineet urakan meille. Kyseessä oli lasten mobilisoima laiton aikuistyön käyttö. Ja vielä raskauttavampana asianoksanhaarana mainittakoon, että pop up-tehtaamme oli pystyssä Earth Hourin aikana. Kun muu Tampere oli pelastamassa maailmaa tuholta, niin me vaimon kanssa rävelsimme Ikean keittiölampun loisteessa vaatimattomia oksia. Minä tarjoilin teipin palasia ja vaimo kiinnitti niillä kirjavanväriset höyhenet muutaman hassun pajunkissan kaveriksi.

Saimme oksat valmiiksi. Parisenkymmentä hellyttävää pienten aikuisten kätösten tuotosta. Valmiina noidan ja hänen kissa-apulaisensa vaihtokauppoihin.

Ennen virpomista on hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

• Onko virpominen verovapaata tuloa?
• Pitääkö virpojilla olla hygieniapassi suoritettuna?
• Huomioidaanko virpomisessa pyhätyölisät?
• Mikä on virpomisen yhteiskunnallinen merkitys tulevaisuusvaliokunnan mielestä?
• Miten kitketään harmaa virpominen suomalaisesta yhteiskunnasta?

Noita ja kissa lähtivät kierrokselle. Mukaansa he saivat naapuritalon noidat. Aluksi puhetta oli, että he käyvät vain meidän talon ja naapuritalon ovet pimputtelemassa, mutta markkina-alue kasvoikin tuplasti. Neljässä talossa he kävivät. Sitä en tiedä, miten he olivat livahtaneet noihin kahteen ylimääräiseen taloon. Se jäänee markkinasalaisuudeksi.

Ja se saalis? Kaikki vitsat tekivät kauppansa. Meidän noita ja hänen kissa-apulaisensa saivat melkoisen karkkisaldon. Ja vähän rahaakin. Mutta itseäni hymyilytti yksinäinen ryppyinen proteiinipatukka. Massakausi näemmä saa luvan alkaa.

Virpojat ovat virpoikia

Laadukasta jaappanilaista sitimaasturia ei ole enää. Joulukuun lopussa meikäläisen luotettava ajopeli sitten levisi ja möin sen hinausauton ajajalle asevelihintaan. Mikään ei muutes ole säälittävämpää kuin käydä autokaupoissa kävellen. Outoa on, että autokaupat ovat sijoitettu niin, että sinne pääsee vain… autolla. Niin. Juuri sillä, mitä ei ollut käytettävissä. Voitaneen tästä vetää johtopäätös, että auton ostaja on henkilö, jolla on ennestään auto. No, minä käytin tässä tapauksessa julkisia. Tampereen sininen bussi vei alueelle, jossa olivat autokaupat kohtalaisen kävelymatkan päässä.

No laadukkaan jaappanilaisen sitimaasturin tilalle tuli sitten amerikkalainen, vikatilastojen kruunaamaton kuningatar. Ensimmäisenä vikana olen huomannut yhden polttimon palaneen takalasilämmittimen merkkivalon ja ilmastoinnin merkkivalon välissä. Mutta ihan hyvin selviää ilman tuota merkkivaloakin: jos ohjaamo on täynnä hengityksestä johtuvaa vesihöyryä ikkunoissa, niin namiskuukeli on päällä. Toisessa asennossa näkyvyys tiehen palautuu muutaman vaaratilanteen jälkeen.

Tällä viikolla Vikatilastokuningatar oli varsinainen liito-oravatehdas. Varsinainen kantahämäläinen EU-hanke oravasta liito-oraviksi. Eilen ajelin autolla kohti kustannuspaikkaani, niin Satamakadulla oli uhkarohkea orava ylittämässä katua. Ja tietysti minun kohdalla orava päätti sitten maallisen vaelluksensa oravan hahmossa. Salaa toivoin, että pieni O olisi selviytynyt. Jospa liito-oravamuuntimina toimineet renkaat ja niiden JUMPS JUMPS-äänet olivatkin vain pelkkää kuvitelmaa? Kun päivä oli pulkassa ajoin tietysti samaa katua toiseen suuntaan. Ja tapahtumapaikalla oli littein näkemäni orava. Liito-oravaakin lituskaisempi. Anteeksi oravia rakastava maailma.

Ymparisto.fi:n mukaan liito-oravan hinta on 1009€. On vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen oravien väärennys-liiga paljastuu.

Ääh. Palmusunnuntai lähestyy. Vaikka itselläni on karjalaista verta vanhempien puolelta ja virallisissa papereissakin lukee syntymäpaikkana kyseinen maakunta, mutta Suomelle jäänyt palanen. Niin hirmuisen ilahtunut en ole tästä virpomisperinteestä. Ja muutamalla lapsuuden kaverilla on karmeita muistoja virpomisesta ilahtuneista oven avaajista. Eräässäkin osoitteessa puhdisteltiin haulikkoa siihen malliin, että hyvän tulevan vuoden toivotukset jäivät tarinan mukaan kertomatta sillä kertaa. Voitaneen tätä estettä kutsua virpomisen Force majeureksi.Tässä taloyhtiössä ei ole virpojia käynyt. Ovet ovat lukossa alakerrassa ja taloyhtiöön eivät näin ollen pääse ainakaan puolalaiset kaupustelijat sisälle. Kotimaisten virpojien läpäisykykyä vielä testataan.

Mutta nyt tyttö pudotti meikäläisen silmille melkoisen virpomispommin.

“Isi.”

Alkoi lause. Tämä tietää jotakin ruinaamista. Etenkin tuolla äänenpainolla. Mielenkiintoista, etten ole iskä, fatsi, faija, ukulele, ukko, ukkeli. Vaan pelkkä Isi. Oikeastaan Isi on aika kiva. Tai on se parempi kuin pojan käyttämä “Seymour” (pron.: /ˈsiːmɔr/, locally [ˈsiːmoː]) mikä vielä lausutaan tarkastaja Gary Chalmersin äänellä. Niin arvaatte varmaan, mitä meillä lähinnä katsellaan televisiosta joka päivä…

“Isi. Voinko mä mennä sunnuntaina virpomaan?”

“Ööh. Hä?”

“Niin. Sunnuntaina virpomaan?”

Muistin onnekseni, että tyttö on myös menossa sunnuntaina kaverinsa synttäreihin, jotka tällä kertaa ovat elokuvateatterissa.

“Mutta. Sinullahan on ne kaveris synttärit….”

“Mut ne on ens sunnuntaina.”

“Niin, mut ne on nyt.”

“Isi. Sä et tajuu sitten yhtään mitään: Virpominen on tänä sunnuntaina ja synttärit on ens sunnuntaina.”

“Se on sama asia. Ne on samaan aikaan.”

Loppujen lopuksi en tiedä, miten tässä väittelyssä kävi. Pyysin tyttöä menemään äidin luokse selvittämään palmusunnuntain mysteeriä. Tietysti yksi mahdollisuus on syväjäädyttää lapsemme nyt siihen saakka, kunnes maailmassa keksitään taito olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tiedän, että ainoana ihmisenä vain Paavo Väyrynen onnistuu tähän. Hän lukee samalla Dostojevskin tuotannon.