Massakausi alkoi

Elämä on epäreilua. Lapset aika usein hokevat tuota. Epäreilua. Epäreilua. Nallekarkit eivät mene tasan.

Onhan näitä epäreiluuksia maailma täynnä. Puhelimen keksijänä on pidettyä Graham Belliä. Koulussa niin opetettiin ja jos kokeessa olisi vastannut toisin, niin siitä olisi Terttu raapaissut konseptipaperille valtavan väärinmerkin. Ja luultavammin Kunnia olisi kuulunut italialaiselle Antonio Meuccille. Tämän elämää varjostivat vakavat sairastumiset ja köyhyys, joten hänen piti laittaa patenttinsa kaniin. Ja tässä vaiheessa tuli kuvioihin Bell. Toinen epäreiluuksia kokenut keksijä oli tunnetumpi tapaus, Nikola Tesla, jolla voisi olla jotain hampaankolossa Edisonille. Teslasta sentääs tuli magneettivuon tiheyden yksikkö. Meucci taas on biljardikeppien tuotemerkki.

Onnistuisikohan tänä päivänä yhtä helposti toisen tekemän työn hyödyntäminen epäreilusti? Väittäisin, että onnistuu. Tosin aika jokapäiväisellä tavalla. Voit tehdä haasteellisia projektia tai jopa sinulle kuulumattomia töitä, joista kunnian ottavat organisaatiossa sinua ylemmällä tasolla olevat. Puhutaan delegoinnista. Vastuun jakamisesta.

Epäreilua. Elämä on.

Varoitus! Seuraa aasinsilta-varoitus. Herkimmät lukijat voivat sulkea silmänsä hetkeksi ja yrittää unohtaa ensimmäiset lauseet. (Jos minä joskus siirtyisin ravintola-alalle, ravintolan nimi tulisi oleman Ravintola Aasinsilta.)

Epäreilua tai ei, niin sellainenkin ihme nyt koettiin, että molemmat lapset kävivät virpomassa palmusunnuntaina. Elämänsä ensimmäistä kertaa. Edes vanhempien virpomisviha tai peräti vitsaraivo ei auttanut asiaa. Naapuritalojen lasten houkuttelu toimi. Tämä tarkoitti sitä, että oli jostain löydettävä tähän vuoden aikaan pajunkissoja. On ollut sen verran arktisia öitä ja lumisia päiviä, ettei pajunkissoja löytynyt ihan helpolla. Ennätin muutaman kerran sanoa “Pajunkissa”, mutten “kissaa”, kun ensimmäiset risut löytyivät. Ja ne olivat risuja. pelkkiä risuja Pajun oksia, jotka saattavat sisältää pajunkissoja tai niitä muistuttavia aihioita. Näillä olisi tietyissä piireissä saanut aikaan melkoiset raapimisjäljet. Elikkä kuvaamani pajunkissat eivät olleet kauniita, lasten karjalais-perinteen jatkeita vaan tiettyjen piirien kidutus/huvitustuotteita.

Varoitus! Seuraa puujalkavitsi-varoitus. Herkimmät lukijat voisivat mennä someen kehittämään jotain kohua muutaman seuraavan lauseen ajaksi.

Kun on vihta-Suomi ja vasta-Suomi, niin miten sitten vitsojen kanssa? Vitsa-Suomi ja vatsa-Suomi?

Ikäväkseni oli todettava, että pajunkissat olivat keskellä Niihaman koskematonta korpea. Ja niitä piti hakea ilman pajunkissojen hakuun soveltuvia pajunkissanhakukenkiä. Kuin Adolf Erik Nordenskiöld tai Professori Nordström konsanaan kohti risuja.

Mutta kaksi reilua markettikassillista oksia lopultakin saatiin. Kun saalis oli villistä luonnosta haettu, oli aika perustaa Tampereen keskustaan pieni virpomisvitsatehdas. Lapset olivat delegoineet urakan meille. Kyseessä oli lasten mobilisoima laiton aikuistyön käyttö. Ja vielä raskauttavampana asianoksanhaarana mainittakoon, että pop up-tehtaamme oli pystyssä Earth Hourin aikana. Kun muu Tampere oli pelastamassa maailmaa tuholta, niin me vaimon kanssa rävelsimme Ikean keittiölampun loisteessa vaatimattomia oksia. Minä tarjoilin teipin palasia ja vaimo kiinnitti niillä kirjavanväriset höyhenet muutaman hassun pajunkissan kaveriksi.

Saimme oksat valmiiksi. Parisenkymmentä hellyttävää pienten aikuisten kätösten tuotosta. Valmiina noidan ja hänen kissa-apulaisensa vaihtokauppoihin.

Ennen virpomista on hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

• Onko virpominen verovapaata tuloa?
• Pitääkö virpojilla olla hygieniapassi suoritettuna?
• Huomioidaanko virpomisessa pyhätyölisät?
• Mikä on virpomisen yhteiskunnallinen merkitys tulevaisuusvaliokunnan mielestä?
• Miten kitketään harmaa virpominen suomalaisesta yhteiskunnasta?

Noita ja kissa lähtivät kierrokselle. Mukaansa he saivat naapuritalon noidat. Aluksi puhetta oli, että he käyvät vain meidän talon ja naapuritalon ovet pimputtelemassa, mutta markkina-alue kasvoikin tuplasti. Neljässä talossa he kävivät. Sitä en tiedä, miten he olivat livahtaneet noihin kahteen ylimääräiseen taloon. Se jäänee markkinasalaisuudeksi.

Ja se saalis? Kaikki vitsat tekivät kauppansa. Meidän noita ja hänen kissa-apulaisensa saivat melkoisen karkkisaldon. Ja vähän rahaakin. Mutta itseäni hymyilytti yksinäinen ryppyinen proteiinipatukka. Massakausi näemmä saa luvan alkaa.