Okei. Tämä ei ole vihapuheenvuoro. Eikä sellaiseksi tarkoitettu. Toivottavasti tästä nyt ei tule aseellista konfliktia Puolan, tuon Itä-Euroopan kynnysmaton sekä Suomen, maan josta hyvä veli on lähtöisin, kanssa. Taloyhtiö lähestyi meidän perhettä kirjeellä. Se ei tällä kertaa koskenut Laadukasta jaappanilaista sitimaasturia (se ei ole muuten enää keskuudessamme… RIP) ja sen pysäköimisestä viivasuorasti ruutuunsa. Tämä on taloyhtiö, jossa kaikenmoiset viestit, ilmoitukset ja huomautukset lentelevät.
Muistissa on hississä ollut viesti taloyhtiömme asukkaille. Yläkerran naapuri oli närkästynyt, kun hän ja hänen puolisonsa sekä heidän koiransa olivat saaneet nimettömän huomautuksen kovaäänisestä seksistä ja haukkumisesta. Täsmennyksenä mainittakoon, että haukkuminen koski koiraa ja kovaääninen seksi nuorta paria.
No meikäläisen kuulo on ilmeisesti parhaat päivänsä nähnyt, kun jännittävimmät äänet tässä yhtiössä on ylipitkä virtsasuihkun lorina jostain kaukaisuudesta ja umpikuuron naapurin aamuTV:n möykkä volume-tason ollessa se Spinal Tapin 11.
Mutta taloyhtiön mielestä koiraat ja uroot on laitettava aisoihin. Tai ainakin vaiennettava. Tosin kun näin hissikonfliktin jälkeisenä päivänä tämän perheen koiran kanssa, niin meinasipa vahingossa tyypillisen “Terve!”-moikkauksen tilalle suusta päästä: “Herpes!”
Mutta palatkaamme kirjeeseen taloyhtiöltä. A4-kokoinen tiedonanto koski puolalaisia kaupustelijoita ja heitä ei saa päästää taloyhtiömme tiloihin. Ja kieltoon oli liitetty poliisin uutisointi epärehellisistä puolalaisista.
Mistä lähtien puolalaiset kaupustelijat ovat käyneet röyhkeiksi? Vastahan päästiin romanialaisista kerjääjistäkin eroon, niin nyt tulee tilalle puolalaiset. No, vaimo ohjeisti meidän jälkikasvua. Emme me nyt yksilöineet pahoja setiä/tätejä juuri puolalaisiksi. Enkä googlettanut Lech Walesan enkä Wojciech Jaruzelskin kuvaa lapsille, emmekä luetelleet Puolaan liittyviä ikäviä faktoja.
Vaan ketään tuntematonta ei saa päästää sisälle.
Ja jotta lapset kävisivät leppoisasti unten maille, kerroimme tietysti puolalaisen iltasadun epärehellisestä taulukauppiaasta vieraassa kaupungissa…
Onhan noita kaupustelijoita nähty. Muistan puolalaisen opiskelijatyttösen hämmentyneen ilmeen 1980-luvun alusta Keski-Suomessa, kun olimme tyhjentämässä isän kanssa paskahuussin sisältöä niin, ettei huippu osunut täysistuntoa tekevää asiakasta takapuoleen. Haju oli aika maalainen ja eiköhän siihen samaan syssyyn tullut tämä nuori polski-opiskelija huonolla suomen kielellä kirjoitetun pahvilapun kanssa. Jotain ylihintaisia hologrammitauluja möi. Sen mä muistan. Tällä kertaa puolalainen veti vesiperän… tai no perän nyt kuitenkin.
Okei. Tietysti on rehellisiäkin kaupustelijoita joukossa. Mutta tämä on mun mielestä kerjäämisen jalompi muoto. Suomalaiset eivät kerjää. Eivät, vaikka olisimme oikeutettuja johonkin tukeen. Jotta pääsisimme samaan lopputulokseen romanialaisten katukerjääjien tai puolalaisten taulukauppiaiden kanssa, niin me palkkaamme mainostoimiston, pykäämme organisaation ja laitamme mainoskampanjan nimellä “kansallistalkoot” tai “Uusi Lastensairaala 2017.”
Tai helpompi keino on olla pääministerin kaveri…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti