Kauraa ja kannabista

Katselinpas aamulla ikkunasta ulos. Vähän piti hieraista silmiäni uudemman kerran, kun kadulla painelikin joku sirkus-tirehtööri paineli yksipyöräisellä akrobaattipyörällä. Odotin hetken, milloin tulee 15 pelleä kuplavolkkariin ahtautuneena, norsujono ja Timo Taikuri vääntelemässä narisevia ja kitiseviä ilmapalloeläimiä. Mutta ei. Pari rollaattorimummelia vain.

Naapuripihalla ahkeroi joku kesärenkaiden vaihdon kimpussa. Ei mennytkään kauaa, kun taivas repesikin Tampereella ja punaisesta kaupungistamme tulikin nyt sitten valkea. Nyt ei Mannerheimia tarvittu, vaan riitti ihan tavalliset luonnonvoimat. Pohjois-Korean uhkaamaa ydinpommin aiheuttamaa kivikautta ei tullut. Ainoastaan hiihtokausi vain jatkuu muutamalla päivällä.

Kesärenkaiden vaihtajalla ei ollut paras mahdollinen ajoitus.

Mjooh. Paras mahdollinen ei ollut meikäläisellään, kun menin perheen kanssa suureen hypermarkettiin. Sattui olemaan joku lasten teemapäivä ja vierailevana tähtenä oli TeeVeestäkin tuttu Täti Taikakynä. Tota… Mistäköhän helk… eikun telkkarista tämä täti oli karannut?! Myöhempien aikojen pyhä Kylli-Täti? No jos olisin mennyt Kalevaan, niin  siellä olisivat määkineet Mimi ja Kuku. Linnainmaalla taas Mimmit Duo. Kohtalo valitsi meille siis Täti Taikakynän. Arpa kohtalon on meille niin arvaamaton.

Kun lapset alkavat olla sen verran isompia, niin näiden lapsille suunnattujen esitysten/esiintyjen kanssa ollaan jo aika pettävällä jäällä. Alkaa musiikkimaku olla jo lähes aikuismaista. Välttämättä Mimi ja Kuku tai Hevisaurukset oikein iske enää. Salaa mä toivoisin, että poika innostuisi iskän levykokoelmasta. Itsehän olen kova Deep Purple-fani. Ja haluaisinpa mennä vielä kerran Purplen keikalle. Mutta minä valitettavasti tiedän pojan vastauksen, jos esittäisin Deep Purplen levyjä sille:

Deep Purple on sulla housuissasi.

Lapsilta sitä vaaditaan kokoajan tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta. Ja mitä kaikkea. Joka paikassa vaatimuksia tulee. Kasvaminen on vaikeaa ja siihen haluaa puuttua niin kovin moni. Eniten tietysti lasten vanhemmat. Monet jättävät kasvatusvastuun päiväkodille ja kouluille. Silloin tietysti oikeina vanhempina ovat nämä instituutiot vanhempien ollessa vain lapsen biologisena puksauttajana.

Itse olin koululaisena itseohjautuva. Ja en halunnut, että kukaan puuttuu läksyihini. Jälkeenpäin aateltuna, voi kun joku ois vähän katsonut meikäläisenkin perään. Nyt isänä olemme kotona yhdessä aina lukeneet kokeisiin. On kyselty sanoja. Harjoiteltu matikan laskuja. Kyselty kappaleista kysymyksiä. Etenkin nyt tämä tuntuu olevan tärkeää, kun on menossa ihme “Koulu on suolesta”-ajanjakso.

Tämä vaatii melkoista kikkailua. Hyviä numeroita on kyllä tullut. Mutta nyt eka kerran tuli hieman huonompaa numeroa. Itku silmässä mulle näytettiin koepaperia. Opettajakin oli merkannut kysymyksen: Kuinkas nyt näin? Meitä kaikki harmitti. Mutta eipä siinä auttanut muu, kuin sanoa, tuleppas viereen ja lasketaanpas nämä laskut uudestaan.

Sitten nämä “virheistä opitaan”. “Jokainen meistä mokaa”. Jne. Mutta kun saatiin laskettua, niin tuli ainakin parempi mieli. Ja kommenttikin raikui:

“On tää paljon parempi kuin kolmonen!!!”

Milloinkohan lapsille voi kertoa, mitä suomalainen yhteiskunta tuumaa virheistä? Ennättääköhän asenteet muuttua vai vieläkö etsitään jostain syyllisiä tulevaisuudessa?

Jotenkin sääliksi käy meidän ministereitämme. En tiedä korvaako heidän palkkansa sen, että nuo rämpivät kohusta kohuun. Voi kun nuo kodinviihde-elektroniikkavalmistajat tulisivat hätiin ja auttaisivat meidän ministereitämme vian etsintä-taulukoilla. Ne varmaan menisivät suurin piirtein näin:

SOTE-uudistus

SOTE-uudistus ei toimi. Oletko tarkistanut sen, että töpseli on seinässä?

Osinkoverotus-uudistus

Osinkoverotus ei toimi. Oletko tarkistanut sen, että töpseli on seinässä?

Kalastuskiintiökritiikki

Kalastuskiintiökritiikin ääni on vaiennettu tai yritetty vaientaa. Oletko tarkistanut sen, että töpseli on seinässä? Onko äänenvoimakkuus säädetty liian hiljaiselle?

Tämäpä lohduttavaa. Riippumaton, mutta salaa keskustalainen sanomalehti Keskisuomalainen otsikoi raflaavasti eräässä pikku-uutisessa, kuinka Suomi on jo päässyt kannabis-omavaraiseksi. Tätä väitettä tukee se, että esim. tullin haaviin jää ihan muut aineet. Omavaraisuus on yleensä hyvä asia. Suomi on kuuluisa siitä, että me odotetaan aina jotain kriisiä tulevaksi. Joka paikkaan rakennetaan väestönsuojia mahdollisen kriisin varalle. Joka paikassa näemme näkymättömiä vihollisia. Tietysti historia antaa tähän hyvät perustelut.

Kriisin varalta mietimme myös näitä omavaraisuus-asioita. Kun koskaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu, sanotaan. Okei, me olemme siis kannabis-omavaraisia. Kaivelinpas Suomen viljataseesta 1.7.2011 – 30.6.2012 tietoa. (Viljatase) Miten on Suomen viljantuotannon kanssa? Mitkä viljat pääsevät kannabiksen tasolle omavaraisuusasteessa. Kaura. Kaura oli ainoa vilja, jota ei tuotu viime vuonna ulkomailta. Ohraa tuotiin 0,2 milj. kg, vehnää 8,5 milj. kg sekä ruista 41 milj. kg Suomeen.

Kauraa ja kannabista. Kriisi voi siis tulla. Meikäläinen on muutes läskin suhteen omavarainen.

Tasa-arvon mekin ansaitsemme

Suomalainen kalenteriviikko jotenkin kulminoituu kahteen asiaan: maanantaihin ja viikonloppuun. Maanantai on maanantai. Kaiken pahan alku ja juuri. Ne, joilla on töitä, harmittelevat maanantaissa sitä, että viikonloppu on ohi ja uusi korkkaamaton työviikko on vasta alussa. Ja ne, jotka ovat työelämästä vieraantuneita, ovat myötätunnosta maanantain sadattelussa mukana. Ja ne, joilla on viikonloppuisin töitä, huomaavat maanantain vaihtaneen paikkaa.

Sunnuntai taas on yhtä maanantain odottelua. Ja tiistaina on tunne siitä, että maanantai on selätetty, mutta viikonloppuun on vielä matkaa. Keskiviikko ja torstai on selvää laskeutumista loppuviikkoa ja viikonloppua kohti.

Tässä kirjoittamisen välissä ennätin komentaa poikaa niin, että hän suuttui meikäläiseen ja lähti kantapäät tömistäen ja ovet paukkuen omaan huoneeseen. Tiistaina voi harjoittaa sopivassa määrin uhmaa. Tosin tällä hetkellä kyseinen reaktio on lähes päivittäistä. Lasten kasvattaminen vaatii ajoittaista diktaattorin otetta asioihin.

Otsasuoni pullistuu…

Tänään on ollut Minna Canthin päivä. Se tarkoittaa sitä, että ne, joilla on lippusalko, niin ne ovat laittaneet lipun liehumaan. Muut ovat ilman tätä toimenpidettä ja miettivät kuumeisesti, mikä ihmeen liputuspäivä tämmöinen on?! Suurin osa suomalaisista liputuspäivistä ovat itse asiassa yksiä mysteereitä. Onneksi on Wikipedia.

Wikipedian mukaan: “Sisäasiainministeriö on suosittanut yleistä liputusta Minna Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon johdosta vuodesta 2003. Helsingin yliopisto merkitsi Minna Canthin päivän vakiintuneeksi liputuspäiväksi vuodesta 2007 alkaen.” Ensi viikolla varmaankin liputetaan kissojen suolistovaivojen tietoisuuden lisäämiseksi.

Näin tasa-arvon päivänä on sitten joka paikassa vöyhkätty tasa-arvoisen avioliittolain aloitteesta. Hieno, kannatettava asia, mutta jotenkin tämäkin näyttäisi menevän niin, että ne jotka kannattavat, tuntevat olevansa vain ja ainoastaan oikeassa ja ei ymmärretä ihmisiä, jotka ovat eri mieltä asiasta. Vähän samanmoinen meininki oli pressan vaaleissa.

Nykyään on helpompi olla parvessa samaa mieltä, kuin olla yksin mielipiteensä kanssa. Ihmiset ilmoittelevat kirjoittaneensa aloitteeseen nimensä ja vitsailevat, mitäköhän mieltä Räsänen mahtaa olla. Ähäkutti. Kuinkahan moni edes luki tekstin, mihin tuikkasi allekirjoituksensa? Jopa ihmiset, joilta viimeisenä odottaisin mitään asiantuntevaa kommenttia vaikkapa tasa-arvoisesta avioliittolaista laittelevat mielipiteitään.

Höh? Eikö tasa-arvoa ole myös se, että hyväksytään mielipiteet, jotka ovat omasta kannasta eriäviä?! Vai onko Suomeen tullut SMoP – Samaa mieltä olevien puolue. Saisimmekohan liputuspäivän samaa mieltä oleville? Muutamasta sanomalehdestä onkin tullut jo samaa mieltä olevien äänenkannattaja. Ja kun radiokanaviakin kuuntelee, niin samat biisithän siellä soi samojen uutisten tauottamina. Samanmieliset käyvät Prismassa tai Cittarissa ja tankkaavat ABC:llä. Samaa mieltä olevat laittavat lapsensa päiväkotiin omien lomien ajaksi. Suomi – 5 miljoonaa samista ei voi olla väärässä.

Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. (Kari Suomalainen)