Aktivoidun. Halusin vain kokeilla, millaiselta tuntuu viettää kansanedustajan kesäloma. Ja hyvältähän se tuntui. Tosin en edusta kansaa vaan trendikkäästi yksilöä, joka tässä tapauksessa olen minä. Yksilönedustaja.
Elämässä on tapahtunut muutoksia. Tuli taantuma. Tai on sama taantuma kuin edellinen. Tai sitten tämä on lama. Tais itten olenm vain sama henkilö kuin ennenkin, joille tapahtuu samoja asioita. Tai sitten tämä voisi olla rakennemuutos. Ja minäkin viimeksi töihin tulleena sain sitten lähteä töitä metsästelemään.
En tiedä. En minä ollut yllättynyt. Enkä masentunut. Ehkä enemmänkin ärsytti, kun pitää aktivoitua työnhakuun oletettua aikaisemmin. Ja meikäläisiä on muitakin. Mutta omaa oloani helpotti, että tämä on tapahtunut ennenkin. Tiedän mistä kana pissii. Ja periaatteessa kaikki ovet on mulle auki. Nyt fundeerataan, mikä ovi on mulle se sopivin. Luulen tietäväni, mutta nyt tarvittaisiin uskallusta. Ja aikaa.
Monet muutkin ovat aktivoituneet kuin minä. Ensimmäisenä mieleeni tuli Arhimäen Paavo. Pave, joka nyt on aktivoitunut monella saralla. Aluksi hän sai kansansuosion heiluttamalla Moskovan MM-kisoissa sateenkaarilippua, jota pidettiin urheana tekona ja valtavana kannanottona Suomen puolesta. Paavo näytti henkilökohtaisen mielipiteensä, ja sanojen vakuudeksi julkaistiin vielä hänen erityisavustajan ottama valokuva tilanteesta. Toden totta: Uljas sateenkaarilippu liehui Paven käsissä. Taustalla näkyi myös Suomen lippuakin. Jotenkin hassua, vaikka Suomessa suunnitellaan huippuluokan kännyköitä, joissa on laadukkaat kamerat, niin kuva on tässäkin tapauksessa aika suttuinen.
No, tämä ilmiö on tuttu esim. Seiskasta. Jotkut hurjat paljastuskuvat pitää olla suttuisia, koska ne lisäävät katsojien tirkistysviettiä. Tulee olo, kuin me olisimme katsomassa avaimenreiästä riisuutuvaa luokkakaveria. Tai hihitellään paskahuussin takana ja samalla oksan kolosta kurkitaan kun seuraava uhri tulee tarpeilleen. Oijoi. Hurjat paljastuskuvat vain Seiskasta.
Suttuisuus lisää uskottavuutta.
Ja aktiivisuus jatkui sitten välittömästi kisojen jälkeen. Nyt sitten lööpeistä saimme lukea, kuinka ministeri oli sanonut Cheekin kaltaisen musiikin olevan sontaa. Nyt se kansansuosio, mikä saatiin lippua heiluttamalla sulikin sitten heti. Viemäreitä alas. Litran paskana. Sateenkaarilippu valahtikin puolitankoon. Sanoisin. Cheenkin kaltaisen musiikin arvostelu kohdistettiin välittömästi Cheekiin. Kuinka ministeri voikin haukkua sinivalkoista räppäriä? Koko kansan Jare Henrik Tiihosta? Ihan kuin olisi huudettu: “SAA TULLA PYYHKIMÄÄN!”
Omat mielipiteet ovat vaarallisia. Helpointa on omaa mielipidettä on kailottaa silloin, kun valtaosa samaa mieltä. Isossa joukossa, samanmielisten seurassa, on helppo olla nyökyttelijänä ja joojoo-miehenä. Jotkut keräävät sillä tavalla irtopojoja. Mutta entäs jos sanookin ääneen totuuden, mutta se on ikävää kuunneltavaa?
“Cheekin musiikki on sontaa”?
“Sinun on laihdutettava.”?
“Sinun iässäni olen noussut jo menestyneen osakeyhtiön johtokuntaan.”?
“Sinun on aktivoiduttava.”?
