Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pesukone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pesukone. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Salaliittoteorioita

Tämänkertaisen varpusparven pörähdyksen kirjoitan hartaassa tunnelmissa. Virittelin jouluradion mun kännykkään ja kuuntelen nyt testilähetyksiä Bluetooth-kaiuttimestani. Vähän kyllä harmittelin, kun nämä testilähetykset eivät ollutkaan samanmoisia kuin olivat telkkarin viritysohjeet ennen lasten ohjelmia. "Jos kuulet kaiuttimestasi Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta, löysää silloin vyötäsi ja avaa sepalus."

No siinä taisi mennä pari blogin lukijaa. Ja monen joulun odotus piloille. Anteeksi tästä.

Joulun odotukseen kuuluu tänä vuonna Taatan höpinöiden sijaan eilenkin mainitsemaani Sarasvuon saarnaa. Jari on syntynyt 12. kesäkuuta. En yhtään ihmettelisi, että jossain vaiheessa joulu siirretään kesälle. Ja jos Sarasvuo kasvattaisi parran, niin silloin hän muuten kummasti muistuttaisi Kristusta. Jännityksellä jään kuuntelemaan parran kasvua.

Myös hakaristitortut ja lasten pukeminen fasisminsiniseen on tämän joulun juttuja. Fasisminsiniseen kohuun olisi tullut Fazerin fasisminsininen suklaa ja Pekka Himanen julkaisee sopivasti Fasisminsinisen Kirjan. Fasisminsininen laulajamme Jukka Kuoppamäki voisi laulaa: "Fasisminsininen on taivas, fasisminsiniset on silmänsä sen..."

Tänään tapahtuu suuria asioita. Valitettavasti mikään niistä ei liity rikkoontuneen pesukoneen ehjääntymiseen. Tässä vaatteet on taas vähissä ja korjaaja vaihtoi uuden piirikortin, mutta nyt sitten siis odotellaan uutta osaa, minkä vikaantumisen korjausmies huomasi vasta tuota piirikorttia asennettaessa. No laihana lohtuna on se, että vakuutusyhtiö maksaa koko hoidon. Mutta hieman kalliiksi se niillekin tulee. Uuden koneen he olisivat korvanneet heti, jos se korjaus olisi maksanut 400€. No nyt taidetaan huidella jo 450€:ssa. Huomannut jo, miten turha vekotin pesukone on lapsiperheessä. Etenkin rikkoontuneena. No mä oon nyt säilyttänyt mun Pirkka-dödöäni ja käytettyjä Topps-puikkoja tasolla, jota ennen kutsuttiin pesukoneeksi. Nykyään se on pirkanmaalaisen huoltofirman kultakaivos. Pahoin pelkään, että pesurummusta löytyy vielä liito-oravan papanaa, yksisarvisen turpajouhta ja saimaannorpan talvipesä ja pesukoneelle määrätään toimenpidekielto ja suojellaan.

Jees. Suurella asialla tarjoitan tietysti Jalla... Jolla-päivää. Tänään on suuri Jolla-päivä. Melkoisen hypetyksen ovat saaneet aikaiseksi 450 puhelimen myynnillä. Se tarkoittaa sitä, että 0,00831 % suomalaisista saa uuden puhelimen. Se tarkoittaa sitä, että koko Vårdön kunta jollaantuisi. Jokunen kappale jäisi vielä naapurikuntiinkin. Mutta ilmiönä on mielenkiintoinen. Jos Suomessa on ollut nyt kaikk'män-fiilistelyä, niin sarasvuot ja jollat nähdään jonain messiaina, jotka auttaisivat meidät tämän synkän virran ylitse.

Itselläni on Jollasta salaliittoteoria. Olkoot siis salaliitot tämän kerran bloggaukseni punainen lanka. Hah. Jos Sarasvuo on uusi Kristus, kun jättää parran ajamatta ja silmälasit kotiin, niin Jolla on taas Nokian salajuoni palata matkapöhelinbisnekseen. Heti kun on vain järkevää, niin Noksu kaappaa Jollan itselleen ja koko Microsoft-touhu oli vain pahaa unta. Eli vanha kunnon asekätkentä-case siirrettynä kännykkäbisnekseen.

Joku salaliitto on tämän vuoden linnanjuhlissakin. Erikseen ilmoitettiin, ettei mustaa makkaraa tarjota juhlaväelle. Eikä edes boolia. Välillä hurjimmat huhut kertoivat vielä somen käytön kieltämisestä itsenäisen Somen juhlimisen lomassa. Mutta tämä kielto muuttui hovissa: Puhelinta ei saa räplätä konsertin aikana. Muuten saa puhelintä käyttää. Vaikka "täysistunnon" aikana.

Mitenköhän juhlakansa tämän kanssa olisi elänyt? Jos ei olisi mustaa, boolia ja jos matkapuhelinten käyttöönkin olisi tullut isoja rajoituksia. Luulen, että väki olisi käynyt tiuhaan parkkipaikalla. Jollakin (en tarjoita tässä tapauksessa matkapuhelinyhtiötä) on mukana farmariauto ja sieltä aina käyvät hakemassa mustaa ja tölkin maitoa. Sieltä saattaa löytyä myös booliastia, jossa on salaisella reseptillä tehtyä itsenäisyysboolia. Ja ennenkuin takakontti menee kiinni, ennättää pari twiittiäkin lähettää.

Varpusparven pöräyttelijä on aivan varma näistä salaliitoista. Ainakin 10% varmuudella aivan varma. En anna toimimattomuus-takuuta vaan perävalotakuun.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ne pienet asiat...

Hieman olen kateellinen niille bloggareille, jotka voivat käyttää blogiaan mainostamiseen ja saavat näin ollen ilmaisia tuotteita arvosteltavaksi ja parhaimmassa tapauksessa jotain rahallista korvausta kirjoittamisestaan. Monet mammablogit, sisustusblogit, muotiblogit jne. ovat tämän tajunneet. Olisiko minunkin pitänyt miettiä blogini nimeä ja aihetta? Enkä olisi ottanut sen nimen, mikä ekana tulee mieleen ja kirjoittaa siitä, mikä vaan pämähtää nupoliin. Jossittelua jossittelua. Mutta eilen minä, Varpusparven kirjoittaja ja tupakointivarustuksella varustellun perheauton onnellinen omistaja, kun käpyttelin kotiini, oli ovelle kärrätty toistakymmentä isoa laatikkoa. Wau! Onko Varpusparvelle löytynyt joku yhteistyökumppani??!! Voisinko nyt vain keskittyä kirjoittamiseen?! Kun hämmästyksestäni toivuin ja katsoin laatikoita tarkemmin, huomasin, että voin keskittyä muuhunkin kuin pelkkään paperityöhön: laatikoissa oli pelkästään aikuisten imukykyisiä vaippoja. Varmaan pari Euro-lavallista. Tosin vastaanottaja ei sitten ollut minä, vaan eräs kotihoidossa oleva vanhus.

No se siitä ja sen kestävyydestä. Olen huomannut, ettei mua niin hirveästi ärsytä isot asiat, vaan aika pienet asiat loppujen lopuksi nyppii. Esimerkiksi työttömyys. Onhan se ikävää, mutta se on tietysti koko-Suomen rakenteellinen ongelma. Eli asia, jolle mä en hirveästi voi mitään. Laitan siis asian ei-ärsyttävien asioiden mappiin. Tietysti unohdan yhteisellä sopimuksella sen, että töiden jakamisella ja palkkojen kohtuullistamisella työllistäisi monet tässäkin maassa. Tämä on tietysti jäänyt juhlapuheiden tasolle. Mutta työttömyys aiheuttaa vaihtoehtojen miettimistä ja tällä hetkellä olen puuhaamassa yrittäjyyttä. Suuret ovat ainakin suunnitelmat.

***

Mutta sitten ne pienet asiat. Tykkäsin aikaisemmin lukea sanomalehteä. Tietysti sellaisen tilaaminen on kallista ja on ehdottomasti asioita, joista tinkii ensimmäisenä. Toisaalta, kun lukee lehteä, niin lähes kaikki uutiset ovat sellaisia, jotka olen jo netistä moneen kertaan lukenut. Paitsi jostain syystä paikallisuutiset, jotka Tampereella vielä varmaan luetaan kaupungintalon parvekkeelta tai jostain, johon tavallisella kuolevaisella ei ole asiaa. Ne vaan tupsahtaa jostain. Siksi tiedän varmaan Helsingin asioista paljon paremmin kuin oman kotipaikkakuntani. Toisaalta eipä kait Tampereella mitään uutisoitavaa olekaan. Tehdään vaan reikiä kaupungin alle. Ja juhlitaan itsenäisyyttä.

Sanomalehdettemyys ärsyttää. No media on nyt paniikissa. Tabletti syrjäyttää paperin eikä oikein kukaan tiedä, mihin maailma on menossa, näin journalistisessa mielessä. Suosittelisin lehtitaloja panostamaan laatuun. Okei, uutiset on monille vanhoja, mutta hyviä juttuja ihmiset haluavat lukea. No, me olemme Aamulehdetön perhe Tampereen keskustassa ja meille suunnataan usein kampanjoita. Joku paikallinen kauppa on tilannut pariksi kuukaudeksi Aamulehden. Tällä kertaa panokset olivat koventuneet. Hae lähikaupasta Fazerin sininen, saat kahden kuukauden Aamulehdet kaupanpäälle. Minä niin kovasti tykkään suklaasta.

***

Toinen ärsyttävä asia on televisio. Sieltä tulee niin paljon tuubaa, että sen katselu on jopa lapsillakin minimissä. Nyt tajusin, että minulla on joku kanavakortti, josta mä maksan vuosittain tietyn summan rahaa, vaikka en katsele niitä kanavia, mitä kortin mukana tulee. Eli olen tavallaan automaattinen maksukone kanavakorttiyhtiölle. Nyt päätin irtisanoa kortin. Mulle riittää peruskanavat. Kaivelin netistä tiedot "asiakaspalveluun" ja soitin sinne. Kesti kauan kun pääsin läpi. Miesääni vastasi. Pyysi odottamaan n. 5 minuuttia, jotta asiantuntija vastaisi minulle. Minä kuuntelin viiden minuutin ajan yrityksen erilaisia mainoksia, joita soitettiin odotusmusiikin sijaan ja vihdosta viimein asiantuntijani vastasi. Tällä kertaa ääni viittasi hieman varttuneenpaan naisimmeiseen. Kerroin asiani ja pian hän sanoikin:

"Et voi purkaa kanavakorttisopimusta puhelimitse, vaan sinun täytyy käydä henkilökohtaisesti kaupassamme. Haluaistko muutes tilata videovuokrapalvelun? Se olisi meillä nyt tarjouksessa."

"EN HALUA. KIITOS."

Onneksi minulla on tätä laatuaikaa. Suomalaisella miehellä sitä on aina 77,2 vuoteen asti. Eli eipä muuta kuin kanavakortti mukaan ja parin korttelin päähän kauppaan purkamaan minun turhakettani, joka nyt työllistääkin minut aika hyvin... Käpyttelin kauppaan miettien samalla Pepe Willbergin ihon kuntoa ja päästyäni liikkeeseen minut ohjattiin painamaan itsepalveluautomaatista jonotusnumeroa. Ei tarvinnut maksaa itsepalvelumaksua.

"Toivottavasti sinulla on aikaa, nyt on noin puolen tunnin jonot."

Voi hemmetin hemmetti. Mutta onneksi on tuohon 77,2 vuoteen vielä matkaa, niinpä istuin kiltisti tuolille ja lueskelin älypuhelimestani uusimpia Keva-käänteitä ja vähän twiittailin myöskin. Puoli tuntia meni suitsait puhelinta hiplatessani, kunnes minun luokseni tuli fyysinen asiantuntija ja pyysi pöydän luokse. Hyvin nopeasti hän purki mun sopimuksen ja otti kanavakortin minulta pois. Viimeiseksi kysyi:

"Meillä olisi nyt hyvin edullinen liittymätarjous..."

"EN HALUA! KIITOS!"

Vähän kettuuntuneena läksin kanavakorttia köyhempänä, mutta kokemusta rikkaampana kohti Lidliä ja kuinkas ollakaan. Siellä oli samat jonottajat nyt kaupassa. Olin siis mennyt tietämättäni taas eläkeläisten ja työttömien sekä vähävaraisten kaupassakäyntiajankohdan aikoihin kauppaan. Ja Lidlissä ei soinut joululaulut vaan tauotta:

"HENKILÖKUNTAA KAIVATAAN KASSOILLE, KIITOS! HENKILÖKUNTAA KAIVATAAN KASSOILLE, KIITOS! ESIMIES. TULISITKO KASSOILLE, KIITOS!"

Helevetti! Sain minä sieltäkin lopulta sen maitolitran.

***

Yksi ärsyttävä asia on myös pesukoneettomuus. Lapsiperheillä se korostuu. Nyt ei ollut kyseessä "tiskaava passeli" vaan meidän v. 2007 hankittu pyykinpesukone. Se on ollut kieltämättä kovalla käytöllä. Jarrutusjälkiemme moitteeton pesijä. Lapsiperheiden laskennallinen jarrutusjälkijälki mahtaa olla valtava. Hiilijalanjäljestä puhumattakaan. Mutta päivänä yhtenä se ei sitten wörkkinyt. Pesukoneemme. Ei muuta kuin vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitus. Meillä on hyvä vakuutusyhtiö. Ja näemmä erityisen hyvä kotivakuutus. Siperia on opettanut tässä. Kun illalla naputin ilmoituksen netissä, niin heti aamulla soitettiin vakuutusyhtiöstä. He korvaavat vahingon, mutta nyt piti selvittää paljonko korjaus maksaa. Jos korjaus jää alle 400€:n, niin se kannattaa vielä heidän mielestään korjata. No, tilasin huoltoäijän katsomaan ja hän tulikin parin päivän päästä. Pyykkivuori oli kasvanut melkoisesti sinä aikana. Huoltoäijä tuli ja vähän aikaa pähkäili. Piirikortti. Se on mennyt. Tilaaminen kestää ja korjaus maksaa 300-350€.

Ounou. Nyt me siis odotamme jostain kuusi vuotta vanhaa piirikorttia saapuvaksi. Kirjoitan tätä blogiani tynnyri ainoana vaatetuksena.

***

Lopuksi asia, minkä pitäisi ärsyttää, mutta se oikeastaan enempi huvittaa: Viime aikoina on kohistu aika lailla Kevasta. Mä en ollut edes tietoinen, että on olemassa sellainen taho joka "huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista." Yhteensä he siis hoitavat noin 1,3 miljoonan julkisen sektorin työntekijän ja eläkkeensaajan työeläkepalvelut. Näin kertoi Kevan omat kotisivut. Ennen Kevaa nimi oli hämäävästi Kuntien eläkevakuutus. Vaihtoivat nimensä paljon helpompaan muotoon, jotta sitä voisi käyttää vaikkapa kohuissa.

Mä en ymmärrä, että on olemassa sellainenkin pulju, joka nykyajan avoimuuden ja nopean tiedonkulun aikana hoitaa asiansa niin, miten aikaisemminkin on hoidettu. Nyt sitten Ailus on nostettu kepin nokkaan ja yleisen painostuksen takia, joutui keskeyttämään surkuhupaisesti Qatarin reissunsakin.

Mua jo vähän naurattaa ko. touhu. Tietysti työttömänä insinöörinä voisin olla karmean kateellinen menestyville ihmisille. Mutta oikeastaan olen nyt paljon velkaa Kevalle. Ilman tätä kohua en olisi tiennyt Avobemareiden tupakointivarustelustakaan, minkä hinnaksi on siis varmistunut julkisuudessa ollut 50,29€.

Tämä aika on tietysti ikävä tuollaisten puulaakien johtajille. Ennen nykyaikaa on tehty julkisuudelta piilossa näitä veivauksia. Mutta julkiseen sormen heristelyyn joutuvat ne, jotka media nostaa sylkykupiksensa syystä tai toisesta. Ovatko edelliset bossit olleet parempia vain siksi, kun ne eivät jääneet kiinni? Pitäisikö nyt Kevan ja entisen Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajien maine samalla tahria. Sotarikosoikeudenkäynneissäkin puhutaan maineenpalautuksista, mutta tällaisissä veivaus-asioissa voisi miettiä jotain tahoa, vaikkapa Kateelliset työttömät heteromiehet ry, joka sitten hoitaisi jälkeenpäin maineenpilaamisen. Se olisi yhteiskunnallisesti tärkeä työ. Kun joku pulju on narahtanut tuollaisesta kohtuuttoman rahankäytön kulttuurista, niin voisi jälkeenpäin pilata entistenkin toimitusjohtajien maine. Voisi vaikkapa hautakiviinkin liimata joku huomiotarra: "Tässä lepää toimitusjohtaja, joka ei jäänyt kiinni holtittomasta rahankäytöstä."

Oikeus olisi tapahtunut. Kaikilla olisi hyvä mieli. Jopa haminalaisilla, joiden lihis kahella nakilla on lihis kahella nakilla.

Ehkäpä Kevan kannattaisi palkata joku, joka ennakoi näitä kohuja. Ja ehkä voisi miettiä, että työsuhdeautojen tai työsuhdeasuntojen sijaan maksettaisiin vain hermeettisen isoa palkkaa ja toimitusjohtajaksi valittaisiin mies, niin mitään kohua ei olisi tullutkaan.