Tämän blogin ensimmäinen pääsiäinen tekee tuloaan. Pelottavaa. Perinteisesti pääsiäinen päättää 40 päivää kestäneen paaston. Meidän perheessä otettiin hieman förskottia. Paaston sijaan alkoivatkin pers… eikun perheen pienimmillä päästöt. Näin alamme ymmärtää taas tätä blogin nimeämistä tuhnun verran enemmän.
Juu. Tuo ystävämme Noro- tai jokumuuvirusmikä -tuli taloon ja tekipä meidän huushollista lasaretin. Meikäläinen saikulle ja olin sitten tämän kiirastorstain sisar hento ja valkoinen. Poika oli jo yrjöillyt partiossa keskiviikkona. Tehnyt pyhän Yrjön reilusti pöydälle. Jotkut voivat nostaa kissan pöydälle, toiset vetävät Pyhän Yrjö-kortin esille.
Meikäläinen oli käynyt ennen pojan partiosta hakureissua pesettämässä amerikkalaisen vikatilastokuningattareni ja saanut tästä aktista ensimmäisen leimani. Näin minut sitoutettiin nyt tuohon pesulaan. Kun saan 10 leimaa korttiini, niin meidän pääministeri tilaa minulta tulevaisuusselonteon kaikilla mausteilla. Okei. Auto kiilsi kuin se olisi juuri tullut laittoman siirtolaisen maalauslinjastolta. Ja sisältäkin tuoksui kuin kymmenen neitsyttä olisi tanssinut ympärilläni, heittänyt kukkasia tekstiilimatoilleni ja lausunut Morosta lukijoiden lähettämiä vitsejä panhuilujen ulistessa El condor pasaa.
Niin. Auto oli puhdas. Ja tällä olin lähdössä poikaani hakemaan partiosta. Partiolaisten isien mottohan kuuluu: “Aina valmis kuskaamaan.” Kurvautin kerhotalon eteen. Niin tekevät muutkin isät. Muutkin isät tukkivat muun liikenteen ajankohtana, jolloin partio päättyy. Sieltä oltiinkin taluttamassa kalman kalpeata poikaani autoon. Ja kerrottiin Pyhästä Yrjöstä. Okei. Takapenkilläni on pahoinvoiva poika, joka saattaa purkautua milloin tahansa. Kuin islantilainen tulivuori se odotteli momentumiaan. Mutta meidän piti odottaa tyttöä. Tyttökin on partiossa. Mutta tyttöjen lippukunnassa.
Hyvältä tuoksuva autoni oli vaarassa. Takapenkin kalpea kostaja muuttui kalpeammaksi hetki hetkeltä ja tyttö viipyi, viipyi ja viipyi. Minuutit tuntuivat tunneilta. Ja sieltähän se tyttökin tuli iloisesti pomppien kavereineen. Tyttö pian tuoksujumalten siunaamaan autooni ja menoksi. Takapenkiltä kuului yskimistä. Onneksi yskimistä. Ei kakomista.
Pääsimme taloyhtiöömme. Ja kuinkas ollakaan. Joku asukas alemmista kerroksista tuli meidän luo hurttansa kanssa. Pojalta oli tulossa laatta, kun nainen vain sanoi:
“Älkää pelätkö tätä koiraa. Se on hyvin kiltti. Sitä saa silittää…”
Ihan kiva, mutta väärä hetki. Kirsu kiinni ja äkkiä hissiin. Jossain toisen ja kolmannen kerroksen välimaastossa se sitten repesi. Oli päästön aika. Pääsinpä sitten myös hissin siivoukseen.
Kotona sitten tyttökin aloitti. Ripuloinnin. Nyt oli selvää pässinlihaa, että mun kiirastorstai ei kulu toimistolla ja kustannuspaikalla vaan kotona. Jeps.
Muuten tämä pääsiäinen on tullut aika varkain. Mämmiä en ole edes maistellut tänä vuonna. Joululta on jäänyt aika paljon glögiä. Jospa sitä sitten vähän lillittäisi. Ehkäpä tässä olisi ainekset parin juhlapyhän yhdistämiselle. Joulu ja pääsiäinen. Tällä teolla saisi suomalainen työ kannattavaksi, kun arkena olevat pyhät minimoitaisiin. Tai pistetäänkö samalla höökillä kaikki nippuun? Brinkkalan talon parvekkeelta toivotettaisiin lopuksi kaupungin kaikille asukkaille riemukasta ja armorikasta Joulujuhannuspääsiäinenvappuuusivuosiloppiainenlaskiainenitsenäisyyspäivähalloweenruneberginpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti