Joulukuun kuudes päivä. Halusin kunnioittaa itsenäistä Suomen tasavaltaa avaamalla luukkuni tavanomaista myöhemmin…. No ei nyt ihan. Taloudestamme oli kaksi maailman tärkeintä asiaa loppu: vessapaperi ja suodatinpussit. Ja tietysti vuoden hartaimpana juhlana, jolloin kaikki paikat ovat kiinni ja ihmiset ovat sulkeutuneet koteihinsa muistelemaan miten synkkää ja ankeata meillä onkaan.
On verisuonitauteja, itsemurhia, masennusta, työttömyyttä, revenneitä tuloeroja, eronneita perheitä, perheväkivaltaa, viinan suurkulutusta, huonot huippu-urheilijat, huonot huippujohtajat huippupalkalla henkitoreissa olevien firmojen johdossa, ylipainoa, kolesterolia, puolalaista turun sinappia, hollantilaista leijonaa, turkkilaista Saloraa, kestävyysvajetta etc etc. Revi tästä sitten karnevaalihenkeä.
Onneksi kaikki huolet kaikkoavat, kun näen tasavallan presidentin puolison silittelevän bostoninterrieri Lennua. Sauli Niinistö, Lennun isäntä, on tuumannut eräässä haastattelussa Lennun olevan varsinainen pusukone.
Miten ihmeessä mä pääsin itsenäisyyspäivänä aina Lennuun asti? Mutta nyt asiaan. Luukku auki, kuin olisi jo? Olemme jo aikataulusta hyvin paljon myöhässä. Normijoulukalentereissa tänään tulee Suomen lippua tai kahta kynttilää. Näin yleensä. Mutta Lidlin suklaakalenteri ei päästä meitä helpolla. Kuudes luukku löytyi kuusta koristelevan tytön naamasta. Ei muuta kuin lärvi auki ja tatta-da-taa: kenkä. Kenkä, jossa on jotain romua. Selvä.
Kenkä taitaa olla joulupukin omaisuutta. Ja värisävy on aiemmista luukuista tuttu “keltainen lumi”.
Kengästä ja itsenäisyyspäivästä tulee minulle ekana mieleen Suomessa tapahtuvat joukkoirtisanomiset. Tuollaisella kengällä voikin helposti jurauttaa väkeä ulos. Olisko peräti teräskärkisaappaat? Tuollaisten kenkien pohjakuviokin lienee sellainen, jolla voisi tuoda hiekkaa pankkikonttoreiden lattioille.
Mjooh. Kengästä tulikin mieleeni tämänkertainen härdelli. Tapahtui tänä aamuna. Itsenäisyyspäivä ja meiltä oli siis vessapaperi ja suodatinpussit loppuneet. Voi yhden kerran. Eilen tajuttiin tarkistaa meidän muonavarastot. Suomalaiset menevät paniikkiin, jos on päivä, jolloin suuret marketit ovat kiinni. Kaikkien on täydennettävä varastot ydinsodan varalta.
Ja jos unohtui joku kuraläppä tai sipsipussi, se halutaan ostaa ABC:ltä. Silloin juhlapäivinä markettien ruuhkat ovat siirtyneet näppärästi huoltoasemille. No Tampereella kun asun, niin paniikkiostokset tulee tehtyä Kuljun kartanosta. En tajua, miten moinen on sallittua, mutta kaippa joku porsaanreikä tämän mahdollistaa. Kyseinen marketti kun saa olla auki vuoden jokaisena päivänä. Vessapaperia ja suodatinpusseja. Ei muuta kuin Dodgen nokka kohti Kuljun kartanoa ja rakas joulukalenterini sai odottaa.
Kuljun kartanoa on aikaisemminkin käytetty hätätilanteissa. Kun lapset olivat pieniä ja toisen lapsen vappupallo poksahti, niin ei muuta kuin laadukkaalla jaappanilaisella sitimaasturilla pallon ostoon ja siellä oli tämä klassikko mummon kommentti, kun näki meidän seurueen ja vain toisella lapsista oli vappupallo:
“No voivoi. Miksei pojalle ole ostettu palloa?”
Olisi pitänyt mummon mielestä poitsullekin pallo ostaa. Yritä nyt selittää, että olen tasapuolinen kasvattaja lapsilleni ja pojalla on kotona ehjä pallo enkä todellakaan osta toista palloa pojalle, jolloin sitten tyttö rupee mankumaan uutta palloa. Varmaan soitti Kansanradioon ja haukkui minut. Pahuuden kasvot.
Selvisimme kartanolle ilman mainittavia miestappioita ja lapset olivat kasvaneet noista vappupalloajoista. Mutta nyt ei manguttu palloja. Ei manguttu edes leluja. Mutta päivän teeman mukaisesti olisi pitänyt saada halpahalli-talvikengät. Tyttö kaiveli jostain Suomen historian rumimmat toppakengät, joiden saumat olisi varmaan revenneet jos olisin vähän pidempään tuijottanut niitä vihaisesti.
“Isi. Mä en oo ikinä nähnyt näin hienoja kenkiä. Ostetaan nämä.”
Woot. Mistä lähtien vaatteita on meillä mouruttu. Mistäs nyt tuulee.
“Laita ne takasin. Ne on tosi laaduttoman näköisetkin. Ostetaan alennusmyynneistä vaikka jotkut laadukkaammat.”
“Mutta kun mä haluun. Mä en oo ikinä nähnyt yhtä nättejä…. Mutta entäs nää sitten. Nää on pinkit?”
Tyttö heilutti neljäkymppiä maksavia Crocs-kopioita nenäni edessä.
“Ei me tuollaisista noin paljon makseta.”
Me ei meinattu päästä halpahallin kenkäosastolta mihinkään. Tytön ilme oli kuin Jean Sibeliuksella pianon äärellä. Otsan kurttuihin olisi voinut piilottaa hyvin Suomen valtiovelan menneeltä vuodelta.
Jotta pääsisimme jättikokoisten vessapaperisäkkien luokse, piti ottaa uhkailu käyttöön. Soittelin vaimollekin kenkäasiasta ja varoitin, että minä twiittaan Tampereen pormestarille asiasta. Tämä on ollut yllättävän tehokas keino. Tampereen pormestarikortti. Joskus loman viimeisinä päivinä, kun lapset eivät halunneet mennä nukkumaan, kun seuraavana päivänä olisi ollut kouluun meno, niin laitoinkin twiitin pormestarille asiasta. Lapset olivat hämillään, kun pormestari vastasi ja pyysi, että lapset menisivät nukkumaan.
He tottelivat. Autossa onkin jo tarra: “Meidän perheen kasvatusvastuu on siirretty pormestarille.”
Kengät jäivät kauppaan, mutta nyt meillä on jättisäkki vessapaperia ja suodatinpusseja. Maailma on jälleen kohdillaan.
Mjaah. Se noista kenkäjutuista. Tänään on itsenäisyyspäivä. Suurin juhla on nyt Tampereella. Suomen Tampereella. Näyttäisi siltä, että Mansesteri on nyt satsannut näihin juhliin melkoisesti. Perinteinen itsenäisyyspäivän ilotulituskin oli todella hieno ja rahaa varmasti oli palanut. Tampereelle luvattiin lumimyräkkää ja kun yleensä keskustan kadut ovat aika uskomattomassa kunnossa talvisin, niin nyt oli varmaan koko Pirkanmaan aurauskapasiteetti Tampere-talon ympäristössä varmistamassa juhlien onnistuminen. Vähän pistää hymyilyttämään.
Mitäs muuta joulukuun kuudennesta? Vanha kansa toteaa: Millainen ilma nikuna, sellaista koko joulukuu. Kotiliesi vuodelta 1925 muistuttaa, että lipeäkala pitää laittaa huomenna likoamaan!
Hyvät itsenäisyyspäivät Varpusparvenkin puolesta.
