Keijo, ojentaja

Tänään on Runebergin päivä. Enpä olisi sitä arvannut. Lapsia herättäessä kouluun, ihmettelin Suomen lippujen liehumista saloissa, turuilla ja Tampereella. Ei ollut Suomi voittanut jääpallossa Pohjois-Koreaa tai jotain muuta kansallistunnetta nostattavaa. Oli vain tortun päivä.

Runeberg on päivänsä ansainnut. Ja torttunsa. Mietinkin tässä kenelle/mille voisi suoda oman liputuspäivän.

No minä saan tietysti kunnian koristaa suomalaisen akateemisen työttömyyden päivää. Varpusparven päivä. Silloin muistetaan työpaikkansa menettäneitä ja viedään kynttilöitä TE-toimistojen rappusille.

Suomalaisen teollisuuden muistopäivä. Muistammeko aikaa ennen kipukoukkuja, selättimiä, korvavaloja, aktivointirannekkeita tai Social Media Managereita.

Suomalaisen veron päivä. Tämä voisi olla karnevaalihenkinen tapahtuma. Iloitsemme veroista ja siitä kuinka ne sujahtaa kätevästi raskaan julkisen sektorin pyörittämiseen. Suomalaisen veron päivänä voisimme maksaa tuplaverot.

Suomalaisen asiantuntijaryhmän päivä. Aina kun on hätä, huoli tai puute, niin silloin kasataan asiantuntijaryhmä paikalle. He miettivät asiaansa niin kauan, että kun tilanne on ohi, niin silloin julkaisevat raporttinsa ja nostavat palkkionsa. Suomalaiseen asiantuntijaryhmän päivänä muistamme kaikkia niitä palaveriherkkuja, joita ryhmä syö kokoustellessaan. Kotimaiset leipurit lanseeraavatkin päivän kunniaksi asiantuntijaryhmätortun. Sitä syödään pitkään ja hartaasti. Se aiheuttaa ummetusta, jolloin oma vessaraportointi viivästyy.

Runebergin päivänä on syytä kiinnittää kieleemme. Suomen kieli on kaunis kieli. Ja sillä on kiva kikkailla. Sillä voi saada pöhinää aikaa ja joskus peräti jaxuhalinkin.

Mutta viimeaikoina on tullut kohtalaisen huvittavia tuotemerkkejä yhdistämällä joku tuttu brändi ja siihen on lisätty tuotetta kuvaava termi suomeksi. Esimerkkeinä mainittakoon Benecol Maukas tai Keiju Alentaja. Ovatko muut Benecol-sarjan tuotteet sitten pahan makuisia? Alentajasta taas tulee jotenkin aggressiivinen lihaskimppu mieleen. “Sä joko nielet tän Keijun tai sä sit itket ja nielet…” Jos joskus Keijuun lisätään potenssiin vaikuttavia ainesosia, niin siitä tulee varmaan sitten Keiju Jäykistäjä. Mutta jos samalla kaavalla alkaisimme kutsua toisiamme....

Lähibaarin portsarina on Keijo Ojentaja. Kukaan ei uskalla hänelle ryppyillä. Hän laittaa Tauno Nakkikiskajonorähisijän ja Pirjo Puskapissijän ojennukseen tarvittaessa. Tätä blogia kirjoittaa Simo Syrjäytynyt. Alter egonaan hänellä on Simo Sumpinkittaaja. Hänellä on melkoinen limantuotto, koska kirjoittaa, mitä sylki suuhun tuo.

Itsenäisellä Suomella on ollut 72 hallitusta. Tämän nykyisen hallituksen pääministerinä on Jyrki Ilmapiirihuomauttelija. Valtiovarainministerinä toimii Jutta Haastava, ulkoministerinä Erkki Harmauttaja, ulkomaankauppaministerinä Alexander Hammasvälihankain, kehitysministerinä Pekka Äänetön, kulttuuriministerinä Paavo Poissaoleva, puolustusministerinä Carl Kyljykselläkampaava, oikeusministerinä Anna-Maja Huomaamaton…

Okei, ymmärsitte pointin. Helpommalla mä olisin taas päässyt, että oisin vain sanonut, että mua ärsyttää kaikenmaailman alentajat ja maukkaat enkä olisi alkanut nillittään siitä tässä blogissani.

Varpusparven klassikot 6: Naapurissa tapahtuvan remontin kaikki hyvin kuuluvat vaiheet: poraus, naputus, haahuilu, tauko ja lorotus

Varpusparven klassikkojen alle kerään mun vanhoja juttuja historian hämäristä. Eli ne ovat bloggauksia, joista on parasta ennen päiväys mennyt umpeen, mutta ovat itselle rakkaita. Punaisen hintalapun tekstejä.

Tämänkertainen teksti on julkaistu 22.10.2010. Jälleen lapsiperheen arkea, lomautusta ja senioriangstia. Ja pakkasta. Siitä suomalaiset tykkää.

Kumpikohan on hirveämpää? Parinkymmenen asteen pakkaset vaiko naapurin kylpyhuoneen remontti. Tai oikeastaan remontista kantautuva ääni, joka on jatkunut koko päivän. Ehkä tuo jälkimmäinen. Kuitenkin suomalaisena olen jo tottunut ilmastomuutoksen tuomaan pakkasjaksoon, mikä on paljon normaalimpaa kuin se, että Vanhasen tietokoneelta on varastettu valokuva. Jälleen sellainen asia, minkä en toivo koskaan tulevan julkisuuteen. Voisi kadota samaan tuuttiin kuin Vanhasen uuniperunat.

Mutta karseeta tuo remontista kuuluva ääni. Tekisi todellakin mieli käydä valitsemassa sinne sopivat kaakelit. Tai näyttämässä, mihin se helvetin bidé asennettaisiin. Naapuri voisi vaikka sitten mun tilalla notkua naamakirjassa tai päivittää tätä mun blogia. Hermostuttaa vaan tuollainen remontinomainen häiriökäyttäytyminen. Ärsyttää sen verran, että tekisi mieli takia jalalla lattiaan tai päätä seinään. Tosin silloin minä sivistyneenä ihmisenä veisin alakerran ilmoitustaululle viestin: “Viidennessä kerroksessa insinööri naputtelee blogiaan. Valitan siitä johtuvaa meteliä.”

Kun naapurissa tehdään remonttia, niin tänne kuuluu monenlaisia ääniä. Yleisin on poran meteli. Melkein yhtäjaksoinen pörisevä ääni. Ääni jatkuu niin kauan, kunnes poramiehen sormi väsyy. Tai Biltemanin harrastajan laite hyytyy. Parina iltana tuo ääni on jatkunut illalla kahdeksankin korvilla. Joku reikä on unohtunut virka-aikana käsitellä. Ilmiselvästi. Helvetin mukavaa.

Toinen yleinen ääni on taukoamaton naputtelun ääni. Ei ole ehkä niin ärsyttävä kuin poran ääni, mutta aika lähellä sitä. Vasarasta lähtee hieman kovempi melu kuin insinöörin läppäristä. Vaikka välillä tämäkin napisee raivoisasti.

Kolmas ääni on käytävillä haahuilu turvakengät jalassa. Oikeastaan tämäkin on aika vittumaista. Pysyisivät nyt siellä remonttikohteessaan eikä kikkailla joutavia käytävillä. Sitten on aina hissit varattuina ja se aiheuttaa sen, että koko talon väki rymisee rappusilla.

Neljäs ääni on pitkän ruokatauon aikana tapahtuva virtsasuihku. Huomaat päivällä, että nyt ei ole kuulunut vähään aikaa poran ääntä, vasaran naputtelua tai käytävillä haahuilua… Niin kuuletkin ihanan hiljaisuuden vallitessa vaimean lorotuksen, minkä alkuperästä et voi erehtyä. Ja sen jälkeen alkaa poraus taas välittömästi. Ja naputus ja sen jälkeen haahuilu, tauko ja lorotus.

Mjaah… työkkäristä nyt tuli vaihteeksi postia. Kiitos aktiivisuudesta jne jne jne… Mutta valintamme osui johonkin muuhun. Toimiston nimeksi sopinee paremmin työvoiman passivointilaitos. TYPLA.

Jotenkin hauskaa tämä byrokratia. Kaikenmaailman luukuilla sitä saa käydä. Järjestelmä on tehty sellaiseksi. Mutta tänään kuulinkin, että meillä olisi ehkä mahdollisuus saada KELAlta vammaistukea. Ja kukaan ei ole meille siitä aikaisemmin kertonut. On joskus tämä KELAn touhu sellaista salatiedettä, että ei tiedä miten päin sitä hihkuis riemusta! Pitääkin nyt seuraavaksi tutkia mitä helvetin lausuntoja tuohon etuuteen sitten tarvitaan. Kun on sitä aikaa. Laatuaikaa. Mutta onneksi on ihmisiä, jotka vinkkaa tälläsistäkin asioista. Peukkumerkki sille.

Tänään on ollut helvetin kylmä. Eilen on ollut kylmä. Parikymmentä astetta pakkasta. Laadukas jaappanilainen sitimaasturi yskähteli pahasti, mutta jurahti käyntiin. Ja oikeastaan minun olotilaani kuvaa hyvin sanat “jäinen perse”. Meikäläinen luettelee nyt jäisen perseen 20 kielellä. Jos sitä vaikka tarvittaisiin.

• suomeksi JÄINEN PERSE

• englanniksi ICY ASS

• afrikaansiksi YSIGE ESEL

• albaniaksi GOMAR I AKULLT

• arabiaksi الحمار الجليدية

• bulgariaksi леден задника

• espanjaksi CULO HELADO

• hepreaksi התחת הקפוא

• hindiksi बर्फीले गधा

• iiriksi ASAL OIGHREATA

• japaniksi 氷のお尻

• jiddishiksi ייזיק טאָכעס

• katalaaniksi CUL GELAT

• kiinaksi 冰冷的屁股

• koreaksi 얼음 엉덩이

• kreikaksi κώλο παγωμένα

• kroatiaksi LEDENA MAGARAC

• valkovenäjäksi ледзяны асла

• venäjäksi ледяной осла

• viroksi JÄINE PERSE

(Käännöstyön suoritti Google-kääntäjä. Varmasti todella luotettavaa kääntämistä)

Jos ei kylmyys kaada lomautetun insinöörin hilpeyttä, niin sitten sen tekee käsien puute. Otamme esimerkin tältä päivältä: Menet iltapäivällä hakemaan lapsia. Sinulla on reppu mukana, kun juuri ennen lasten hakemista olet käynyt mm. Sokkarilla. Ostamatta kuitenkaan mitään. Käyt ensimmäiseksi hakemassa likan tarhasta. Sinä saat lapsen lisäksi mukaani likan repun, luistinkassin sekä likan itsensä tekemän “leikkimaailman”, mikä on tehty aivan varmasti Pelle Hermannin kenkälaatikkoon (kengännumero ollut ainakin 57) ja siinä on useita pieniä taikataikinasta tehtyjä osia. Kädessäsi on siis kolme isohkoa tavaraa.

Seuraavaksi onkin pojan haku eskarista. Kävelet tavaroiden ja likan kanssa muutamia satoja metriä ja haet pojan. Mukaasi saat vielä pojan repun ja luistinkassin. Mukanasi on siis kaksi lasta, kaksi reppua, kaksi luistinkassia sekä Pelle Hermannin kenkälaatikko, mikä on täynnä taikataikinan kuukusia.

Menet autolle ja kikkailet romut etupenkille, laitat lapset takapenkille turvavöihin, lyöt kaljusi kipeästi auton oven kulmaan niin, että hädin tuskin pystyt vaientamaan VOI VITTU-huudon ja köröttelet kotio kohti.

Autopaikalle päästyäsi, vapautat lapset turvavöistä, otat pojan repun, likan repun, oman repun, Pelle Hermannin kenkälaatikon, mikä on täynnä taikataikinasta tehtyjä kuukusia, likan luistinkassin ja pojan luistinkassin, laitat auton oven kiinni ja kun pääset ulko-ovelle, tajuat, että avaimet ovat vielä taskussa.

Toppuuttelet lapsia, ettei ne rähise ovella, tiputat kolme reppua, kaksi luistinkassia sekä Pelle Hermannin kenkälaatikon, mikä on täynnä taikataikinasta tehtyjä kuukusia ja kaivelet taskusta avaimia. Kun löydät avaimet, niin avaat ovet niin, että lapset pääsevät ekana sisälle, sitten laitat kenkäsi ja perseesi niin, ettei ulko-ovi pomahda kiinni ja lukkoon ja kurotat maasta likan repun, oman repun, pojan repun, likan luistelukassin, pojan luistelukassin sekä Pelle Hermannin kenkälaatikon ja kävelet hissiä kohti…

Hissillä lapset odottavat minua ja odottavat että minä painaisin nappia (kun hissin nappien painamisesta on tullut aina riitaa, niin olemme tehneet niin, että aikuiset painaa hissin nappia niin kauan, kunnes lapset osaavat olla riitelemättä)…

Minun epätoivoinen pyyntö: “Voisiko joku painaa hissin nappia?”…

Kirahvin kiima

Oli varhaisraskauden ultran vuoro. On tämä vaan jotenkin ihmeellistä. Ultra vahvistaa sen, mitä sitä onkaan tullut tehtyä. Tai jäänyt tekemättä. Siitä on jo aikaa, kun muksut ovat olleet pienempiä. Nyt on siis aika palauttaa vaihteeksi tämä aika mieleen. Tietysti kauhukuvana voisin lukea aikaisempia blogejani, joissa lapset olivat pienempiä. Kertausharjoituksena. Jätän väliin.

Tämän kirjoituksen ja ajatuksen katkaisi sopivasti Oulusta soitteleva lehti-myyjä, joka kauppasi Tiede-lehteä sekä H-kirjainta joka läpheen. En tilhannhut, mutta naurhoin murtheelle.

Mutta tässä on siis muutoksen tuulia ilmassa. Sopivasti kun auto on maksettu, niin se käykin pieneksi. Se on raskauden ensimmäisiä merkkejä. Muita oireita, kun raskaus etenee ovat esim. huushollin käyminen pieneksi, selittämätön halu äänestää RKP:tä, printata 3D-tulostimella vauvalle kaikki lelut, Moron lukeminen, filatelia, äänenmurros (lässytysmoodi päälle), käsittämätön halu hakea kaikkia Kelan tarjoamia tukipalveluja, Alex Stubbin seuraaminen Twitterissä jne jne… Oireet ovat yksilölisiä.

Tunsin itseni hieman vanhaksi ultran odotussalissa. Tietysti tämä on tuttua huttua, mutta kun niistä aikaisemmista on jo aikaa… Muut älypuhelintaan naputtavat jonottajat olivat minua kymmenkunta vuotta nuorempia. Odotussalissa oli televisio päällä. Yleisradiomme esitti luontodokumenttia. Oli juuri kirahvin parittelu menossa. Itse olen muuten 184 cm pitkä. Tuli vain kirahvista mieleen. Kirahvilla on kiima-aika kerran kahdessa vuodessa. Silloin on kenokaulojen toimittava. Kirahvi haistelee takapuolta huulissa olevilla systeemeillä. Niinpä kiima-aikoina kirahvin naama on mallia Mick Jagger. Yritin ajatuksen voimalla vaihtaa television kanavaa. Esimerkiksi teksti-TV olisi toiminut nyt äärimmäisen hyvin. Ja sieltä esim. varoitussivut tulevista tykistön kovapanosammunnoista.

Onneksi meidät kutsuttiin sisään. Ennen kuin joku virtahepo tai Afrikannorsu olisi ennättänyt kiimaan. Mutta kyllä sitä isommalle ukollekin tippa tuli… LINSSIIN, kun näki tulevan veronmaksajan ja peruskoulussa koodaavan ihmishahmon lilluvan vielä turvallisissa vesissä autuaan tietämättömänä kylmästä maailmasta ja Kansallisesta Kokoomuksesta. Hieman hymyilytti, kun saimme näköyhteyden kuun pimeälle puolelle, niin sielläpä Taantuma-Kestävyysvaje heilautti heti kättään meille. Morjens!

Tämä tulokas muuttaa mun elämän aivan totaalisesti. Teenkö mä nyt vauvablogin, askartelublogin, odotusblogin, vauvamasublogin, odotusajan muotiblogin, ruokablogin, remppablogin… vai pitäydynkö tässä varphusparvhessa, niin kuin murretta väänthävät lehtimyyjhät sanhoisivat.

No eiköhän tämä Varpusparvi taivu noihin kaikkiin tilanteisiin.

Ultran kanssa samalle päivälle sattui yksi haastattelukin. Välittömästi. Tosin ennätimme me vaimon kanssa hörppästä sikiökahvit, ennen kiirehdintää haastatteluun. Minun olisi pitänyt ottaa CV mukaani. Meinasin näyttää CV:nä ultrakuvaa tulevasta Taantuma-Kestävyysvajeesta. Jotain tämäkin insinööri osaa.

Lataa ja varmista

Kun on kotona, muodostuu tietyt rutiinit ikään kuin itsestään. Kello soi. Meikäläinen tikkana ylös. Käyn heittämässä prosessiveteni vessanpönttöön. Vedän vessan. Tai no. Mitäs vetämistä siinä on. Vessanpöntön nuppi on huonosti suunniteltu ja se on katkeillut useasti. Nyt nupin kohdalla on reikä josta pilkistää namiskuukelin torso, johon pitkällä etusormellani yletyn just ja just. Painan sitä ja vessanpönttö tekee sen, mihin se on tarkoitettukin. Eli suhisee ja sihisee aikansa.

Seuraavaksi käsien pesu ja aamupalan vääntöön samalla tarkistaen lasten lukujärjestykset. Ne olivat aikaisemmin värikoodatut. Pojalla oli tumma väri ja tytöllä punainen väri. Mutta nyt saa olla tarkkana. Jompikumpi on käynyt sotkemassa lukkariaan niin, että punaisen päälle on käytetty mustaa väriä. Tämä on aiheuttanut minulle muutaman kerran todellisen haasteen: kumman lapsesta mä nyt herätän. Erään kerran olen jo meinannut laittaa väärän lapsen koulua kiertävälle radalle.

Kun aamupala on väännetty, niin sitten on lapsen/lasten herättäminen vuorossa. Nuoremman herätys onnistuu helposti. Vanhemman taas ei. Nyt tässä vaiheessa on minun aikani. Keitän kahvini ja luen uutiset. Joskus tässä olisi voinut lukea: luen sanomalehden. Mutta minäkin olen kohdannut mediamurrosiän. En jaksa lukea lehdestä vanhoja uutisia.

Ovet käyvät ja huusholliin tulee hiljaisuus. Päivän tunnit ovat sitten minun tehoaikaa. Tai pitäisivät olla. Joskus jopa jotain viksuakin. Olin yhtenä päivänä testaamassa CAD:eja. Tämä tarkoittaa sitä, että nenä on tietokoneen näytöllä kiinni. Kone oli keittiön pöydällä. Minä näytän keskittyneen näköiseltä. Lapset tulivat koulusta. Ovelta kuului:

“Mooooi!”

Vastasin: “Mooi. Miten päivä meni? Oliko hyvää ruokaa?”

“Joo. Oli. Ihan hyvin meni.”

Ja minä sain jatkaa hommiani. Äänistä päätellen oli joitain kavereitakin kylässä. No tämä on tuttua huttua. Pleikkaa hakattiin ja olohuoneesta kuului kovaäänistä hirnumista. Pian minun vierestä kuului:

“Moi!”

Vähänkö säikähdin. Minun viereeni oli hiipinyt minulle tuntematon poika.

“Öööh… No moi.”

Samalla keittiön lamppuna oleva Ikean valaisin rupesi pätkimään. Saatoin olla pikkupojalle pelottava näky. Iso mies, 3D-CAD-ohjelma ja vilkkuvat valot. Aivan kuin jostain toimistotyöntekijästä kertovasta kauhuelokuvasta.

“Mitä sä teet?”

Sanoin miettiväni, mitä CAD-ohjelmaa ryhdyn käyttämään.

“Aha.”

“Saanko mä iPadin lainaan?”

“Tota… no ootappas kun laitan omat jutut sieltä kiinni. Ole hyvä.”

“Saanko ladata pelin?”

“No jos se ei ole maksullinen, niin voidaan joku peli ladata.”

“Mikä sun salasana on? Lataatko Minecraftin? Se maksais alta kympin.”

Nyt meni Vuoden kaverin isä-palkinto tai Kokoomuksen puoluekirja, mutta tähän diiliin en suostunut. Anteeksi.

Tulkee kaikki nyt laulamaan

Blogimaailmassa on paljon tammikuun alun traditioita. Nuutin jälkeisenä päivänä onkin tapana kantaa blogin joulukalenteri roskikseen ja heittää kaikki jouluun liittyvät blogimerkinnät historiaan. Tämän jälkeen vihkiytynyt bloggaaja valittaa tammikuun ensimmäisessä bloggauksessaan, kuinka ei ole ennättänyt kirjoittaa, kun on ollut kiirettä. Ja sysää vastuun saamattomuudestaan itse joulupukille. Samoin tammikuun ensimmäisessä tekstissä on tapana paketoida kulunut vuosi pakettiin (ellei sen ole tehnyt jo vuoden viimeisessä bloggauksessa). Samoin on suurten lupausten aika, jotka syystä tai toisesta eivät toteudukaan tai sitten toteutuvat vesittyneinä.

Miltäs sitten uusi vuosi näyttääkään: 2014. Ne, jotka kirjoittavat numeroilla tekstejä, näkevät välittömästi vuodessa salaviestin. 2=Z, 0=O, 1=I ja 4=A. Saamme sanan ZOIA. Niinpä niin. Soija. Soijaa pukkaa. Putous alkoi. Ja meidän lapset rakastavat tuota ohjelmaa, jossa juontaja muistuttaa näyttelijöille kirosanojen ja alapäävitsien aikana, että tämä on lastenohjelma.

Hirmuisen nopeasti meni meikäläisen joulut ja uudet vuodetkin. Ollaan jo hyvää matkaa tammikuussa. Päällimmäisenä ajatuksena on oman virman perustaminen, mikä nyt tuntuu erityisen hyvältä uuden vuoden lupaukselta. Enpähän olisi itsestäni uskonut, että kovaa vauhtia ollaan puskemassa päätä yrittäjyyden pohjattomaan suohon, mutta näin siinä on käymässä. Mutta oikeastaan kansantaloudellisesti ajatus on kannatettava. Jos kukaan ei tajua mun erinomaisuuttani, niin työllistetäänpäs sitten itseni. Trololoo.

Ensimmäisenä urakkana on ollut tarvittavien vehkeiden hankkiminen yritystoimintaan. Se on melkoista riskipeliä. Jos homma ei lähdekään skulaan kuin Andy McCoyn kitarasoolo Million Miles Awayssa, on sitten itse vastattava riskeistä. No, silloinhan minä voin sanoa, onpahan mulla sit ainakin kalliit lelut.

Ensimmäisenä tuotekehityksen huippuinnovaationa on tietysti Tulkee, kirkasvalodildo. Jos Jari Sarasvuon kirjat kuuluvat Täällä pohjantähden alla-trilogian ja Tuntemattoman väliin, niin Tulkee laitetaan ehdottomasti Kipukoukun ja Korvavalon kanssa samaan vitriiniin pölyttymään. Tuotekehittely on menossa ja ensimmäinen prototyyppi on jo tulostettu.

 

Tulkeen hyvänä ominaisuutena mainittakoon, että se on Rivo-Riitta mallistoa. Mahtuu sisälle kuukauden eväät. Tuonne sisälle vois printata vielä kaverimukinkin. Ja se on niin valtava, ettei sitä voi vahingossa tunkea korvaan ja työntyä kilpailijaksi korvavalomarkkinoille.

Tulkeen ensimmäisen teaserikin tehtiin minuutissa.

Ja prototyyppi tulostettuna:

 

Luulenpa, ettei ensi jouluna Sauli ja Jenni saakaan perinteistä jouluhaukea…

Kestävyysvajekalenteri 24/24: Joulupukki

Jouluaatto. Ja joulukalenterista sain avata tavanomaista suuremman luukun. Isompi pala pahaa joulukalenterisuklaata. Sieltähän tietysti tuli ruma joulupukki. Olisihan tämä pitänyt arvata. Nyt on joulukalenteri tuhottu, saanut energiaa 2216 kJ, proteiinia 6,2 g, hiilihydraatteja 58,4 g ja rasvaa 29,6 g.

Tänään voisin jakaa muutaman joulumuiston teidän kanssanne.

Joku joulu sitten, kun lapset olivat paljon pienempiä, poitsu sai joululahjaksi ison Lego-linnan. Siis sellaisen, jonka piilottaminen huoneistoon vaatii huomattavaa mielikuvitusta sekä kuvitteellisia maastoverhoilun opintoja. Tietysti emme olleet sitä ostaneet normaalihintaan. Vaan usein näitä vanhoja leluja saa hyvinkin halvalla, kun jaksaa penkoa löytölaareja. Muutoksina on luultavasti ritareiden kilpien tunnusten vaihtuminen tai jotain vastaavaa. Mutta sinä jouluna poitsu sai oikein ison paketin. Joulupukki oli käynyt aidon kiinalaisen tekokuusen alla ulostamassa lahjansa ja oli lahjojen avaamisen vuoro. Pojan kommentit, kun oli saanut Legopakettinsa auki:

“Siis, waude! Linna. Tän ohjeellinen vähittäismyyntihinta on 149 euroa!!!! Iskä ja äiti? Miten teillä on ollut ikinä varaa ostaa tälläistä???”

Toinen joulumuistoni liittyy taas joululahjojen avaamisen jälkeisiin aikoihin. Joulupukki oli taas käynyt meillä, kun me olimme taloyhtiön saunavuorolla saunomassa. Lahjat oli avattu ja alkuvöyhötysten jälkeen oli ruettu leikkimään uusilla leluilla. Hymyilytti, kun kuuntelin, mitä lapset tekivät leikkiessään poitsun huoneessa uusilla leluillaan.

Tyttö lauloi:

“Kiitos Sulle, Jeesuksemme, kallis vapahtajamme…”

Poika keskeytti:

“Ootko varma, onko se kallis vapahtaja?”

Tyttö:

“Ööh… En… Voisko se olla kaunis vapahtaja?”

Poika & Tyttö:

“Kiitos Sulle, Jeesuksemme, kaunis vapahtajamme…”

Yhtenä jouluna taas minä sain sukkia paljon lahjaksi. Se oli the Sukkajoulu. Rupesin miettimään heti, onko tässä jokin vihje minulle. Onko minun varpaani sellaiset, jotka pitäisi peittää tennissukkiin? Häiritsevätkö ukkovarpaasta törröttävät varvaskarvat muita ihmisiä? Onko minun kynsissäni jo sieni? Tarvitsenko Lamisiliä? Olenko muistanut rassata tarpeeksi usein varpaanvälejäni? Onko minun sukkani itsestään syttyvässä kunnossa? Kuinka monta varvasta saa sukan reiästä kurkistaa? Saanko tähän ikinä vastausta?

Jouluaaton traditioihin kuuluu myös rumimman joulukortin valitseminen. Tänä jouluna se on nyt tosi tiukka skaba.

Meillä oli joskus myös go-go-hamsters-joulu. Muistatteko vielä ne patterilla liikkuvat, vinkuvat karvalelut? Tuo hamsteri olikin sinä jouluna yksi ykköslahja molemmille lapsille. Se juoksee ja vikisee ja menee liukumäessä ja on pallon sisällä… Elikkä patterilelu helvetistä. Näin aikuisten hermoja ajatellen. Mutta juuri tuo Go-Go-Hamsteri teki joulusta niin perinnejoulun kuin olla ja voi… Nimittäin pojalla hajosi oma hamsteri vajaassa vuorokaudessa. Niinpä mä sain heti joulun jälkeen mennä valittamaan hassuun lelukauppaan, missä R-kirjain on siististi väärinpäin heti kun se aukenee… Ja tytön hamsteri taas takertui likan hiuksiin todella kivuliaasti, jolloin tarvitsimme jo saksiakin avuksi. Unohtumaton herätys sinä vuonna joulupäivän aamuna siis, kun likka tulee huutaen meidän luo hamsterin vauhtipyörä takertuneena hiuksiin. Älkää vaan kyselkö, miten tämä on mahdollista, kun sitä ei mekään tiedetä. Asioita vaan tapahtuu.

Mutta oikein mukavaa joulua kaikille lukijoilleni ja lukemaan oppiville.

 

Kestävyysvajekalenteri 23/24: Joulukuusi

Aatonaatto. Kestävyysvajekalenterin toiseksi viimeinen luukku. Saksalainen 60 sentin suklaakalenteri on pian nautittu. Huomenna odottaa vielä huomattavasti muita suurempi luukku avaamista. Tämähän käy siis vallan jännäksi.

Joulukuusi. Luukusta tupsahti joulukuusi. No se jos mikä kuuluu jouluun. Tosin meikäläisillä on nyt aito kiinalainen jalokuusi aidontuntuisilla varisevilla tekonaulasilla. Aidon kuusen tuoksu siis puuttuu. Samoin ne Kymmenettuhannet ötökät, mitä aidosta kuusesta leviää huusholliin. Samoin homeitiöt voivat aiheuttaa niiskutusta ja kutiamista, jollei jouluiset loiseläimet sitä tee.

Yhdysvalloissa on kirjattu kolmen viime vuoden aikana yli 17000 joulukuusen koristelu onnettomuutta. Näistä 43% oli pudonnut tikkailta. Miehet loukkaantuivat joulukuusen koristelu-onnettomuuksissa 40% naisia todennäköisemmin. Joulukuuseen liittyy myös jonkinlainen tulipaloriski. Noin 240 tulipalossa vuosina 2005-2009 USA:ssa oli syynä juuri joulukuusi.

Nyt kun päästiin joulun pimeälle puolelle, niin jatketaan samalla teemalla. Mainioilla Tunturisuden joulusivuilla on muutes lueteltu suomalaisia joulukirkko-onnettomuuksia. Joulukirkko on kuulunut suomalaiseen jouluperinteeseen pitkään. Pimeään, kynttilöin koristeltuihin kirkkoihin ahtautui melkein koko kylä ja olivat melkoisia ansoja paniikin tullessa. Tunturisuden sivuilla on lueteltu pahimmat:

• Sortavalan kirkko, joulu 1843
• Yksi kynttilöistä tipahti lankkupinon ja seinän väliin. Tulipaloa ei tullut, mutta paniikki seurasi täpötäydessä joulukirkossa, kun joku huusi “KIRKKO ON TULESSA!!!”. Pakokauhussa kuoli 54 ihmistä.
• Lammin kirkon häsyjoulu 1813
• Lammillakaan ei ollut kyse tulipalosta, vaan Heta Mikontyttären kynttilä oli tipahtanut lattian alle ja sieltä kajastanut valo aiheutti täydellisen paniikin. “TULI ON VALLOILLAAN LEHTEREILLÄ!” Kymmenen ihmistä kuoli häsyjoulussa.
• Kokemäen kirkkorymyli, joulu 1882
• Kirkkoon oli ahtautunut humalaisia, jotka halusivat nähdä, mitä tapahtuu, kun huusivat “KIRKKO PALLAA! ALTTARI PUTTOO!!! KIVIMUURI KAATUU!!!”  Kolme kuoli. Humalaiset nuoret miehet tuomittiin muutaman vuoden vankeusrangaistuksiin.
• Kuopion kirkon rytyjoulu 1760
• Kirkkoon oli sulloutunut täyteen väkeä. Jo ennen täydellistä panikointia oli väentungos tallannut kuoliaiksi Riitta Hyvärittären molemmat lapset. Toista (11 kk) hän oli imettämässä ja toinen (3 v.) oli anopin helmoissa. Pian oli täysi kaaos ja väkijoukko luuli kirkossa olevan tulipalon. “JO KIRCKO PALA!” Yhteensä 14 kuollutta.
• Juvan kirkon jyryjoulu 1829
• Lehtereiltä kuului jotain kolinaa ja yksi seurakuntalainen tulkitsi ilmeisemmin äänen väärin ja huusi täpötäydessä kirkossa huudon “TULI ON IRTI!!!” Tämä aiheutti jälleen sekasorron, jossa kuoli 15 välittömästi ja yksi vielä myöhemmin saamiinsa vammoihin. Kaikki Juvalla kuolleet olivat nuoria tyttöjä, iältään 12-23 -vuotiaita.

Nyt on sitten hauska hakea aito kuusi, koristella se tikkailta käsin ja mennä vielä täpötäyteen joulukirkkoon.

Tässä joulun alla on hyvä opetella, kuinka joulua toivotetaan naapurimaiden kielillä ja esimerkkinä on myös suomalaisen suositun viikkolehden toivotus, joka ei ole tällä kertaa poimittu Jyviä ja akanoita-palstalta. Lehden nimi on muutettu, jotta sen tunnistaminen on tehty vaikeaksi.

Suomi: Hyvää joulua!

Ruotsi: God Jul!

Norja: God jul!

Tanska: Glædelig jul!

Venäjä: с Рождеством!

Viro: Häid jõule!

Somen kuvalehti: Niin tai näin, get the fuck out of my timeline. Ja sama suomeksi!