Valokuvamallina

Kun joulu lähestyy, monet blogit aloittavat lauseella "Joulu tulla jollottaa." Jotkut jopa otsikoivat tuolla lauseella. Onkohan suomalainen matkapuhelinyhtiö tarttunut tuohon hokemaan? Heillä joulu voisi vaikka jollattaa. Okei. Itsellä ei paljoa jollota tai jollata. Oikeastaan tunnelmat lähestyvät Göstan sanoitusta mukaellen: Joulu tulee. Näkeepähän sen almanakasta.

Mä varmaan joka joulun alla harmittelen sitä, että olen jouluihmisiä, mutta sellaista joulufiilinkiä ei vaan ole/tule. Itse jo kokeilin syömällä yhden satsuman, mutta ei. Ei sydämeen joulua tullut.

Joulun alla Sarasvuo on alkanut saarnaamaan ja jopa pyörryttänyt muutamaa kuulijaansa. Saksalaisperäisessä lähikaupassa on myöskin joulu. Tällä kertaa Hans Välimäki haluaa päästä jouluna helpolla ja syö vain juhlapöydässä juhlavia eineksiä. Jopa metrilenkki on löytänyt tien jouluiseen pussiin ja lenkin eteen etuliite "joulu". Hans sipaisee varmaan pari viivaa sinappia joululenkissänsä ja syö sen kylmänä.

Mutta yksi isompi siivous tuli tehtyä. Ei sentääs joulu-sellainen. Tästä iso kiitos kuuluu Helsingin Sanomille. Minua haastateltiin Hesariin ja sanottiin, että valokuvaaja tulee. Tarkoituksena oli ottaa useamman kuvan hässäkkä. Minä tästä tietysti vaimolle laitoin viestiä:

"Hei! Mua haastateltiin Hesariin ja nyt on tulossa valokuvaaja."

Vastaus tuli aika nopeasti:

"Ounou! Siivoa siellä!"

Varmaan vaimo on jo tottunut siihen, että mä päivällä puuhaan kummallista ja sitten tapahtuu taas jotain outoa, mikä taas johtaa taas uusiin kummallisuuksiin. Ehkä mulla on vain liikaa aikaa. No nyt oli sitten raivattava aikaa valokuvauksiin ja siivoukseen. Oikeastaan tää Hesarin valokuvaus-case toi minulle aivan uuden näkökulman työttömyyteeni. Kun sovimme Hesarin kanssa valokuvauksista ja kerroin, että "sattuneesta syystä minulle sopii myös kuvaukset keskellä päivää."

"Ai sehän on erinomaista. Silloin riittää hyvin valo!!!"

Tämä piti laittaa vallan ylös. Syrjäytymisen hyvät puolet: a) Mikään viikonpäivä ei nyt sanottavammin ärsytä. b) Mihinkään ei ole kiire. c) Ja riittää valo.

Negatiivisen mielialan nujertamiseksi kannattaa siis kirjata hyvät puolet ylös. Toimittajat tekevät tätä korvausta vastaan ja listaavat 10 tärkeää asiaa lehtiin/nettisivuille suomennettuaan ensiksi löytämänsä nettisaitin.

Okei. Haastattelu liittyi Phabletteihin. Minulla on sellainen. Se ei ole sitten harvinainen sukupuolitauti, vaan tabletin ja kännykän sekasikiö. Ja valokuvaukseen tuli selviä ohjeita: piti kuvista nähdä, että se on ISO. Ei mahdu taskuun, vaikea puhua yhdellä kädellä, vaikea kirjoittaa, vaikea säilyttää ym ym ym.

Kuvaaja sitten tuli hyvän valon aikaan ja niin me aloitimme vajaan tunnin sessiot. Olin juuri saanut huushollin siivottua ja itseni puunattua tätä touhua varten. Meikäläinen linssiluteena.

"Ensimmäisenä voisimme ottaa kuva, kuinka vaikeaa on phabletti laittaa takataskuun."

Mulla olikin farmaripöksyt jalassa, mutta mitä vaikeeta siinä nyt on? Sujautin puhelimeni farkkujen taskuun ja se sujahti sinne harmittoman näköisesti. Ei tämä nyt tainnut onnistua.

"Entäs kuinka se ei mahdu takin taskuun?"

Kaivelin takkini esille. Ja parit poseeraukset. Phabletti meni takin taskuun. Ilman kyyneleitä. Mun takissa on sen verta isot taskut, jonne mahtuu isompikin puhelin. Mitäs nyt keksittäisiin?

"Jos sä laitat mun takin päälle. SIinä on pienemmän taskut..."

Ooookei... Pikkuhiljaa käsitän, miten yksi kuva voi valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Mut eipä siinä mitään. Tyhjättiin kuvaajan taskut ja mä laitoin itseäni huomattavan laihemman kaverin takin päälle. No nyt alkoi olla tosi ahdasta. Phabletti ei tosiaankaan mahtunut taskuun, mutta vielä huonommin meikäläinenkään. Olin kuin hyvin riippunut palvikinkku tiukassa makkarankuoressa. Veri ei kiertänyt päänupissa. Jos olisin pitänyt hetkeäkin kauempaa, niin olisin varmaan pian ollut Onnibussin valvontakamerassa.

Kun olin riisunut takin ja veri alkoi kiertää nupolissa, niin sitten seuraaviin kuvaushaasteisiin:

"Nyt otetaan kuva, kuinka vaikeaa sillä on soittaa."

Ööh. Selvä. Mulla on pitkät sormet, joten phabletin käyttäminen puhelimena ei nyt ole maailman pahin rasti. Pikkuhiljaa käy mielessä, että tähän sessioon olisi pitänyt pyytää jotain kää... eikun lyhytkasvuista phabletin omistajaa.

"Seuraavaksi kuva, kun kirjoitat kahdella kädellä viestiä."

Nyt istahdin Artekin nojatuoli 402:lle ja olin twiittaavani.

"Tuossahan on hieno peili. Saadaan sinut kasvot peilistä näkyviin!"

Huomasin peilin olevan aika paskanen, kun en ollut tajunnut pyyhkiä pölyjä. Ounou. Ja peilistä näkyi myöskin Virosta tuodut viinat, jotka lojuvat sängyn alla makkarissa. Tämähän oli kiva juttu. Seuraavaksi purin kännykkää ja laittelin muistikorttia ja akkuja. Normikuvia.

Kesken kuvausten tyttö tuli koulusta. Tytön kädessähän tuo phabletti näyttää valtavalta. Tytöstä joitakin kuvia ja pari kuvaa vielä ulkona, jotta saisi phabletista kuvaa mun vikatilastokuningattaressani. No Samsung Megani ei tosiaankaan mahtunut autossa mihinkään järkevään paikkaan. Ainoa minua harmittava asia tässä phabletissani.

Käteltiin lopuksi kuvaajan kanssa ja minä kiirehdin tämän session jälkeen kirpputorille, jossa meillä oli lastenvaatteita myynnissä. Tämän jälkeen vielä kurssiloille.

Viikonloppuna tuli sitten Hesari ja phabletti-juttu. Haastattelu oli, mutta kuvaa ei. Tai juttuun oli valittu Brucen Born In The USA-phoshoppaus. Hih. Yllätys. No oli samassa lehdessä sentääs kuva 4-vuotiaasta, koodaavasta tytöstä, joka on varmaan mukavampi näky kuin ylipainoinen koneinssi. Hah. No tulipahan siivottua kunnolla. Ja ajettua kalju sileäksi. Pidä huushollisi ja miehesi siistinä.