Hyvää päivää. Hyvää tuomaanpäivää. Tuomas se joulun tuo ja taluttaa tupaan asti. Tänään joulun valmistelujen pitäisi olla buenot. Wanhan kansan mukaan. Isoin homma tälle päivälle oli oluen maistelu. Syötiin ja juotiin. Oikea asuste tälle päivälle oli olla paitasillaan pirtin oljilla.
Mutta tänään meillä ei oltu paitasillaan. Ei vaikka oli tuomaanpäivä ja lauantai. Vaan kello oli jo puoli seitsemältä soimassa, kun oli lasten joulu… jouluvaelluksen (!) aika. Jo hetken luulin jo, ettei koululla ole mitään joulujuhlia. Mutta olipa kuin olikin. Mutta ne oli pihalla.
Kello kahdeksaksi koulun pihalle. Vuoden pimeimpänä päivänä. Lumet olivat jo kadonneet ajat sitten ja Tampereen keskustassa oli hurjat kolme astetta lämmintä. Vettä satoi sen verran, että otinpahan jouluisen Ikea-sateenvarjon autostani. Väri keltainen. Juuri ennen kuin lähdettiin, lapset muistivat, että toinen tarvitsi patterilla toimivaa kynttilää ja toinen taas tonttulakkia. Jos tätä tekstiä lukee joku opettaja tai opettajaksi pyrkivä, niin voisitteko ilmoitella tavaratarpeista vaikkapa Helmen (tai Wilman) kautta. Kun joka kerta on tämä sama juttu. Lapset muistavat asiat silloin kun kaikki kaupat ovat menneet sulki tai muuten vain liian myöhään. Onneksi kyseessä ei ollut mitään Jeesuksen seimen nikkarointia tai maailman suurimman olkipässin tuusaamista.
Okei. Lapset oli räjäytettävä hereille. Ja kevyehkön aamupalan jälkeen oli sitten käpyteltävä koululle päin. Lähdettiin koko perheen voimin. Tytöllä ja pojalla oli eri reitti tiedossa eri aikaan, niin meidän oli jakaannuttava taistelupareihin. Vaimo meni tytön kanssa ja minä lähdin pojan kanssa. Ja tämä kertoo siis minun jouluvaelluksestani.
Meidän oli kokoonnuttava lipputangon kohdalla. Ja kun kello lähestyi kahdeksaa, niin koulun piha alkoi olla aika täysi lapsista ja heidän vanhemmistaan. Alussa oli puheiden ja yhteislaulujen aika. Valitettavasti ämyrit olivat liian tehottomia sille väkimäärälle. Mutta itsekin tajusin laulaa, kun muutkin lauloivat Arkihuolesi kaikki heitä, Porsaita äidin oomme kaikki ja oli siellä muitakin joulukipaleita. Mutta yhteen putkeen ikään kuin potpurina.
Kun osa lähti jo liikenteeseen rasteille, niin saimmekin kuulla tutut joululaulut uudestaan kätevästi potpurina niille, jotka eivät kuulleet ensimmäisellä kertaa. Meidän ryhmän vuoro tuli, kun joululauluja alettiin laulelemaan vielä kolmannen kerran uudestaan. Siis kohti ensimmäistä rastia.
Enkelikuoro odottikin meitä laulaen meille yhden maailman vanhimmista joululauluista. Vuonna 129 Kuului laulu enkelten määrättiin laulettavaksi jouluyönä. Parissatuhannessa vuodessa kehitys oli kehittynyt niin paljon, että saimme kuulla Gloria in excelsis Deon ilman määräystä. Ja Tampereella tuomaanpäivänä.
Käykää Betlehemihin!
Syntynyt on lapsonen.
Polvistukaa eessä sen,
eessä Herran Kristuksen!
Gloria in excelsis Deo!
Seuraava rasti olikin pienen kävelymatkan päässä. Tontut esittivät Tonttuaiheisia lauluja. Jälkeenpäin kuulin, että oma tyttönikin oli siellä yhtenä tontuista. Enpä huomannut/tajunnut. Keskityin niin soittamaan sormillani ja napsuttelemaan, jotta ne tontut tanssisivat. Taivallus jatkui. Koululaiset pitelivät niitä patterikynttilöitä käsissään. Tai ne oppilaat, jotka olivat muistaneet sanoa kotona hieman aikaisemmin. Jälleen oli vuorossa enkelikuoro. Ja kappale oli vuoden 129 hitti Gloria in excelsis Deo.
Kuului laulu enkelten
kautta avaruuksien
Lohduttavaa tässä tarpomisessa oli se, ettei vettä enää satanut. Sateenvarjo osoittautui hätävarjelun liioitteluksi. Tosin pipo ja tumput olisivat olleet kovaa valuuttaa. Ei joulujuhlissa ole huonoa kelejä ollenkaan. Asusteet voivat olla vain väärät. Ehkäpä olisi pitänyt olla kutsuissa maininta: “jouluinen sissitakki mukaan”. Eli jos ei joulumieltä Pyynikin pimeissä metsissä löydy, niin ehkäpä paleltumia tai vaikkapa yksi juoksuhautajalka.
Pyynikin metsissä näimme metsän eläimiä… taisipa siellä olla jouluisia varpusia, nalleja, oravia, pupuja ja taisipa siellä vilahtaa joulupukkikin… (Toivottavasti se oli joulupukki hämärän hyssyssä eikä aamutakkisillaan oleva paljastelijahemmo.) Kävelimme jäätyneellä polulla peläten kaatumista. Pimeä metsä, liukas polku ja kaupungin asentama “ei talvikunnossapitoa”-kyltti aiheutti pienen jännitysmomentin tällä korpivaellukselle. Kävelin yhden kuukkiluokkalaisen lapsen äidin kanssa. Hän tajusi olevansa väärässä ryhmässä. Mutta päättelimme heidänkin vaelluksensa olevan tämä pidempi.
Pienen pettymyksen koin, kun emme kääntyneetkään näkötornille munkkeja päin vaan toiseen suuntaan. Matkalle oli vaihteeksi ilmestynyt enkelikuoro. Kappalevalintana oli edellisiltä rasteilta tuttu…
Kuului laulu enkelten
kautta avaruuksien
Viimeinen rasti olikin koulun pihassa. Tiernapojat. Nauttiessani glögiä ja kun samalla poika meni joulupuurolle, niin ennätin nähdä tiernapojat ainakin kolmesti. Menin lopulta pojan luokkaan odottamaan todistusten jakoa. Kurkkasin samalla pojan pulpettiin. Järjestys oli samanmoinen kuin isällään tuon ikäisenä. Taiteellinen. Ja pojan todistuksessa oli rukseja. Keväällä kuulemma tulee jo numeroita. Tästä se alkaa lasten joululoma.
Eli nyt olen hyvin sopivassa mielialassa availemaan tämän päivän luukkua. Vieläkin on vähän kylmä olotila aamun reippailun jäljiltä. Luukku 21 ja sieltä tuli Tuhti Karhunhali, joka poseeraa pökäl… eikun etäisesti joulukuusta muistuttavan hahmon vierellä. No kiva. Olisinpa jo talviunilla. Minäkin herättelin raukan 21:nnesta luukusta.
Tiedättekö muutes yhtään virolaista joululaulua? Kilisee, kilisee kulkunen on alun perin virolainen joululaulu, jonka Leo Virkhaus sävelsi ja Julius Oengo sanoitti v. 1934 nimellä “Tiliseb tiliseb aisakell”.
Tiliseb, tiliseb aisakell,
lumi hell, lumi hell,
Tiliseb, tiliseb aisakell,
kiirgab mets ja hiilgab maa.
Mööduvad saanid, reed
piki teed, talvist teed,
üle soo ja karjamaa,
üle heinamaa.
Tiliseb, tiliseb aisakell…
Helgivad tuled eel,
talve teel, külateel,
rõõmsad pühad igal pool,
üle kogu maa.
Tiliseb, tiliseb aisakell…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti