Passilla

Kävin hakemassa passin. En tiedä onko juuri nyt rahaa lähteä mihinkään. Mutta ompahan nyt sellainenkin mulla. Ehkä suurin syy oli siinä, että vanhemmassa matkustusasiakirjassani oli naama päässyt vanhenemaan: Parasta ennen- leima mennyt umpeen ja otsassa vilkkui henkinen punainen hintalappu. Näytin siis passissani valitettavan Pertti Perusinsinööriltä. Just sellaiselta, joka ei uskalla naisia hakeen tanssimaan, lämmittää iltapalaksi kissansa syömättä jättämän annoksen ja baari-illan jännittävin keskustelu liittyy mustekynään, jota joutuu lainaamaan jollekulle. Eli passi oli näihin syihin vedoten hankittava.

Okei. Ensiksi minun piti varata aika siihen, että täytän poliisiasemalla hakemuskaavakkeen. Kuulostaa tehokkaalta. Jollekin on maksettu paljon, jotta oli keksinyt työkalun kulujen pienentämiseen. Päivämäärä löytyi kalenterista. Tampereen poliisilaitoksella oli tilaa näinkin isolle ukolle kahden viikon päästä tästä verkossa tapahtuneesta toimituksesta. Byrokratian rattaiden hitauteen tottuneena, pidin tätä kohtuuaikana. Tämä tehokkuus on valitettavan yksipuolista.

Mutta jo pienenä Aku Ankasta opin, että “Turha taistella tutkainta vastaan”. Se pätee näissä asioissa, joten aikaani kiltisti odotellessa minun piti käydä passikuvassa. Viralliseen tarkoitukseen tarkoitettu kuvatus, joka näyttäisi minulta oli mulle saavuttamaton rasti. Eli käpyttelin kiltisti meistä parin korttelin päähän kuvaussessioihin. Kuvaamon ulkopuolella olikin iso mainos: “Passikuvat heti mukaasi”. Tämähän sopi minulle.

Astuin ovesta sisään ja minua tervehti oven aukaisuun reagoiva pimpom-ääni. Jouduin jonoon. Edessäni oli vanhempi naishenkilö. Seniorikansalainen, joka oli kuvia hakemassa. Koska kyseessä oli jono ja henkilö, joka on minun edessä, niin se yleensä tarkoittaa sitä, että jotain mystistä on tapahtunut ja sitä sitten selvitellään seuraava vartti. Mielessäni jo itkin paikan mainosta: “Passikuvat heti mukaasi.” Ja alla vakuutusyhtiöfontilla: “Odottaessasi.”

Siinä sitten edessä käytiin valokuvaushistoria lävitse. Mummelilla oli filmikamerakuvia kadoksissa. Ja sitä sitten penkoivat tiskin alta. Myyjä vihjaisi vielä, että heiltä saisi halpoja digikameroita, mutta mummeli kieltäytyi, kun hänen kameransa toimi ihan hyvin.

Itseäni hymyilytti. Jotenkin mahtava asenne: Miksi ostaa, kun entinenkin on kunnossa. Takahuoneesta taisi sitten tulla itse omistaja paikalle ja ei muuta ko palvelemaan minua. Omistaja on 40…50-vee naishenkilö. Tähän kategoriaan kuuluvat yrittäjät näyttävät samoilta, käyttävät samanlaisia silmälaseja, käyvät samalla kampaajalla, tuoksuvat samalta ja juttelevat samoja. Asiallinen tervehdys ja nyökkäys mulle.

Halusin passikuvan itsestäni ja niin mentiikin takahuoneeseen.

“Voisitko ottaa silmälasisi pois, kun ne ovat noin valtavat?”

Minä otin rillini päästä ja nyt oltiinkin vaaran vyöhykkeellä. Ilman silmälaseja olen kuin sokea lepakko vinkumassa tuolilla ja mä… en näytä ollenkaan minulta ilman laseja. Ennenkuin olin ennättänyt sanoa “suomalainen työ ei enää kannata nykymaailmassa” olikin musta otettu useita kuvia. Ilman silmälaseja. Kiva.

Kuvaaja meni tietokoneelle ja valittiin paras otos. Katselin juroja ilmeitäni. Mun kuvat oli koneella kuin takavuosien Baader-Meinhof-ryhmän etsintäkuulutukset. Joku niistä sitten valittiin suosikiksi.

“Me lähetetään tämä sähköisesti poliisille.”

“Tämäpä hyvä. Sitten mä en tarvitsekaan paperikopioita.”

“Tuota. Passikuvaan kuuluu kuusi paperikopiota.”

“Kuusi. Mitä hittoa mä teen kuudella kuvalla, jotka ei näytä minulta?”

“No…. öööh… sä voit antaa niitä kavareillesi.”

Tsiisus… tätä keskustelua oli turha jatkaa. Mä meen passikuvaan passia varten. Ja passikuvan lisäksi saan kuusi paperiversiota kammottavia läskipäitä, joista ei saa kuin vähäksi aikaa hupia Instagrammiin.

Menimme sitten kassalle. Kassalla omistaja sitten alkoi leikkurilla leikkaaman terroristejä toisistaan. Ja kuinkas ollakaan, leikkurin terä oli tylsynyt…

“Ääh… tämä pitäisi teroittaa…”

Ja toden tottakin. Tällä kertaa ei terä uponnut kuin veitsi pohjalaisukon vatsanahkaan, vaan sain katsella kassalla tapahtuvaa nitkuttamista jonkun aikaa.

Lopulta siamilaiset kuutoset oli saatu erotettua toisistaan ja laitettu kirjekuoreen, jotta kuvat eivät mene pilalle parin korttelin matkalla. Maksoin ja kiitin kohteliaasti ja käpyttelin kotiin. Nyt minulla oli passikuva hankittu ja kuusi kuvaa samalla, joilla en tee yhtään mitään.

Tuli sitten hakemuksen täyttöpäivä. Se oli aurinkoinen alkusyksyn tai loppukesän päivä. Ihana ilma täyttää passihakemus poliisilaitoksella. Mulla kiireisenä ihmisenä oli tietysti puhelimeen laitettu muistutus. “Käy poliisiasemalla. Passi.” Käpyttelin hälytyksen saatuani vallesmannin juttusille.

Vähään aikaan en ollutkaan tuolla käynyt. Muistissa oli edellinen kerta. Oli asunto palanut ja mun piti sitten hakea poliisilaitokselta poliisipartion lippulappu tapauksesta vakuutusyhtiötä varten. Mulla oli naama nokinen ja valkoinen Uuno-takki sotkuinen, kun olin käynyt palopaikalla katsomassa jälkiä ja siirrellytkin tavaroita pois alta. Soitin poliisilaitokselle ja kysyin, voisitteko toimittaa todistuksen sähköpostilla tai kirjeitse minulle vakuutusyhtiötä varten, niin vastaus tuli:

“Tulkaa ihan itse hakemaan. Me ei olla mikään palvelulaitos.”

Hieman hämmentyneenä vastauksesta, käpyttelin poliisilaitokselle ja menin tiskille kyselemään todistusta palopaikalle. Kun sellainen tarvitaan korvauksia ajatellen. Tiskillä oleva poliisi katsoi tuimasti minuun, ihmetteli mun nokista naamaani ja alkoi tonkimaan papereita etsiäkseen raporttia palosta.

“Tuotaa… meillä ei ole sellaista. Ilmeisesti partio ei ole vielä tullut kierrokseltaan. Tulkaa myöhemmin kyselemään”

Ahaa.

Tähän päivään. Olin siis menossa laitokseen, joka ei ole kuulemma palvelulaitos palveltavaksi. No nyt ei ollut ihan niin dramaattinen hetki. Mutta tulipa vain mieleeni. Poliisilaitoksella oli pitkä tiski. Vuorojonotuslappukoneen yläpuolella oli ohjeet. “Ajan varanneet palvellaan taaimmaisilla tiskeillä. Älä ota vuoronumeroa. Teidät kutsutaan.”

Istahdin juoksevan Paavo Nurmen patsaan eteen odottamaan vuoroa. Paavo Nurmi oli ainoa, jolla oli kiire. Kellon oltua sekunnin yli 10:50, huudettiin minut luukulle. Minulta otettiin sormenjäljet ja kirjoitin sähköisesti nimmarin. Jopa minun passikuvakin löytyi verkosta. Otin varulta ihmekuutoset mukaan, kun useimmiten sattuu jotain käsittämätöntä. Tämä kerta menikin jouhevasti. Kupeiden kaiveluiden jälkeen kerrottiin passin tulevan R-kioskille parin viikon sisään. Ja virkailija totesi:

“Sun kannattaa näyttää tuota ajokorttia ennemmin kuin vanhaa passiasi… Olet hieman muuttunut edellisestä passikuvasta…”

Sitä siis odottamaan. Tekstaria. Ilmoitus tuli sitten parin viikon sisään eli toissapäivänä mulle. Tekstiviestin lähettäjä oli POLIISI isoilla kirjaimilla. Passi oli noudettavissa. Tosin paikka ei ollutkaan lähin Ärrä, vaan kaupungin toisella puolella oleva Ärrä. Tietysti. R-kioskeista minulla ei ole sen kummempia muistikuvia. 90-luvulla välitunnilla Timo raaputti Laukaan ärrältä 100 markkaa Ässä-arvalla. Hän oli lähes yhtä iloinen, kuin minä nyt passinhakureissulla. Ässä Ärrältä.

Julkisuudessa oli joku itkenyt, kun oli saanut väärän passin. Tämä mielessäni minä avasin Ärrän oven. Menin jonottamaan vuoroani. Kiska oli täynnä hedelmäpelien pelaajia. Edelläoleva mieshenkilö oli arpomassa tupakka-askia. Se tehdään nykyään niin salamyhkäisesti, että uskon tämän kiinnostavan nuoria tupakanpolton aloittajia erityisesti.

Minun vuoro.

“Tulin passiani hakemaan.”

Kerroin tekstarilla tulleen koodin. Sit mä näytin ajokorttia.

“Voisitko jäädä odottamaan? Tässä on aikaviivelukko. Huudan sitten kun pari minuuttia on mennyt.”

Ahaa. Pari minuuttia R-kiskalla. No elämä on odottelua varten. Mikä kiire valmiissa maailmassa… Hätäilemällä saa vain… ööh ja niin poispäin. Suomi on täynnä sananlaskuja odottamisen riemusta. No lehtihyllyllä oli varsin kattava miestenlehtirivistö. Ärrällä oli näköjään myös –70% alennuksessa vanhaksi menevät karkit. En haksahtanut mihinkään. Odotin pari minuuttia, kunnes kassalta huudettiin:

“Noniin. Tuletkos, niin katsotaan onko pärstä sama.”

Niin. Passissa oleva tappaja näytti etäisesti minulta. Pärstä sama. Olin saanut passini.