Kahvi on tippunut. Kahvi on mukissa. Blogin kirjoittaminen voi siis alkaa. Teroitetaan kynä, lämmitetään vettä, tuodaan pyyhkeitä ja sormet näppäimelle vie.
Viikko alkaa olla jo voiton puolella. Eli alussa. Työttömyyskassa toi mulle postin välityksellä iloiset uutimet. Laittoivat meikäläiselle muutaman saturaisen tilille syrjäytymisen ehkäisyyn.
Kaikkea outoa sitä sattuukin. Nämä melkein kävisi Valittujen Palojen “Tapahtui tosielämässä” otsakkeen alle. Tai sitten ö-luokan jenkkiläisen TV-leffan juoneksi. Okei. Meillä oli aika normiviikko. Vaimo töissä, minä kotona, lapset koulussa ja Matti kukkarossa. Kun perjantai koitti olikin sitten maalle karkaaminen vuorossa. Tänä vuonna syksy on ollut tosi lämmin ja voisi melkein luulla, että onkos tullus kesä, näin syksyn keskelle…
Viikonloppu oli siis kesäisen lämmin. Yöt ovat jo kylmiä ja antaa vähän osviittaa, mikä vuodenaika nyt oikeasti on menossa. Mutta päivällä lämpömittaria vilkuillessa kieltämättä mieleen aina pulpahtaa Tero Vaara autistisen kitaransa kanssa. Vielä on kesää jäljellä…
Mökillä ei oltu käyty vähään aikaan. Ruoho alkoi olla Kaislikossa suhisee-mitoissa. Ja kaiken lisäksi puut olivat jo alkaneet tiputtaa lehtiään. Puut eivät olleet uskoneet Tero Vaaraa, vaan toimivat miten puut toimivat syysaikaan. Insinööri näkee tässä ongelman. Lehdet maassa ja pitkä ruoho. Ei yhtään hotsittanut ottaa haravaa kauniiseen käteeni, vaan näin halvan bensan aikana on muitakin keinoja.
RUOHONLEIKKURI. Tähän aikaan vuodesta vain naapureitaan ärsyttävät yksilöt huudattavat tuota puutarhan kovaäänistä siistijää. Etenkin, jos ei omistanut lehtipuhallinta. Meillä kun on vielä mukana muovinen ruohon keräyshässäkkä, mikä kiinnitetään leikkurin perään. Tämähän toimii kuin väärä raha. Lehdet ja ruoho menevät kaikki keräyshässäkkään. Moskaa sinne vaan menee tuplasti enempi, niinpä odotettavissa oli monta tyhjennyskertaa kompostille.
Jes. Lorautin bensaa koneeseen.
Yhden asian minun pitää kertoa, jotta saatte paremman kuvan tilanteesta. Varpusparvi-blogin pitäjä on tatuoitu, mutta myös hänellä on korvikset. Tai hevosenkengät korvissa. (kts. kuva)
Olin siis ruohonleikkurin kimpussa ja minulla roikkui hevosenkengät korvissa. Ja mitä tapahtui? Riuhtaisin ruohonleikkurin vetonarua kerran. Briggs&Stratton hörähti kerran. Kumarruin vähän katsomaan ja riuhtaisin narusta toisen kerran. Mitä hemmettiä? Naru sujahti korvisten pampuloiden välistä ja jäi jumiin mun hevosenkenkään. Korva venyi kohti ruohonleikkuria ja olin ansassa. Pidin narusta kiinni ja yritin sitä ujuttaa pois hevosenkengistä. Ei auttanut. Perkele. Mä olin korvastani jäänyt kiinni ruohonleikkuriin!
Nyt olisin odottanut jonkun ulkopuolisen kuvaavan näkyä älypuhelimellaan Youtubeen. Otsikko: Dorka käynnistämässä ruohonleikkuria Sastamalassa.
- Apua! Huusin takapihalla. Lapset olivat sisällä ja vaimo terassilla.
- Tulkaa auttamaan! Tulkaa heti! Oon jumissa! Mikä h#%¤"&tti maksaa?
Koska olen bloginpitäjä hyppään vähän kertomuksessa eteenpäin. En kerro, kuinka vaimo nauroi minulle enkä kerro mitä Twitter-seuraajat asiasta kommentoivat.
Ruoho tuli ajettua. Ja lehdet myöskin. Korva oli hieman hellä.
Ps. Joko olette tutustuneet mun toiseen blogiin, Kulttuurikarppaajaan? Siinä vähähiilihydraattinen sohvaperuna aloittaa kulttuurikarppauksen. Ensimmäinen haaste on musikaali. Se on nähty, mutta uutena haasteena mulla on, mitä hittoo mä siitä kirjoitan… Mutta toi blogi on pyhitetty mun kylddyyripuolelle. Varpusparvi taas jatkaa omalla hämärällä ja usvaisella linjattomuudellaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti