Tissipyyhe

"Tästä tulee aikuisten reissu." Näin me tämän itsellemme selitimme. Ja lapsille, jotka ihmettelivät, miksi he joutuvat jäämään tällä kertaa kotiin. "Me kyllä tuodaan tuliaisia ja käydään yhdessä toisella kertaa." Olimme varanneet matkan hyvissä ajoin ystäväpariskunnan kanssa. Varasimme kalentereihimme tätä varten hyvin tilaa. Olihan minunlaisella kulttuurikarppaajalla kalenteri täynnä. Not.

Aikuisten reissu. Onko se kirosana vaiko vanhemmille suotava pieni tauko arjen pyörittämiseen? Mielipiteitä on useita. Vaimon kanssa emme edes muista milloin olisimme kahdestaan käyneet yhtään missään. Jopa vanhempieni hautajaisiin otimme lapset mukaan. Mutta nyt oli vuorossa aikuisten reissu! Reissu, jonka piti tuulettaman meidän parisuhdetta. Hurjaa. Päästään kahdestaan kavereiden kanssa Tallinnaan. Se jos mikä olisi Pastirol-päivä. Päivä, joka muistetaan.

Kun suomalaiset lähtevät Viroon, niin ensimmäisenä tärkeyslistalla on tuotavan viinan ja alkoholin maksimointi. Kuten Suomen valtiovarainministeriö konsanaan, päädyimme ajatelmaan: mitä enemmän ostamme, sitä enemmän säästämme. Eli tämä oli selviö. Olemme syvässä taantumassa. Meidän täytyy säästää. Ja jotta säästäisimme tarpeeksi, meidän on tuotava säästömme Tampereelle. Ja jotta säästöjä mahtuisi mahdollisimman paljon mukaamme, niin me päätimme lähteä omalla autolla. Ja jotta autoihin saisimme optimoitua maksimisäästöt, niin piti valita kumman autossa on isompi peräkontti, meidän vai heidän. Vaihtoehtoina olivat Dodge ja Opel. Opelin tavaratila oli säästäjän unelma.

Olimme siis tehneet melkoisia säästöjä tähän mennessä. Auto ja matka varattu. Pienistäkin puroista syntyvät suuret säästöt. Tunsimme kuuluvamme Kultapossukerhoon.

Okei. Matka varattu. Päivämäärä mietitty. Lasten hoito järjestetty. Auto katsottu. Mutta koska olemme suomalaisia, joudumme nyt miettimään tarkkaan, miten meidän tuleva humalatila vaikuttaa vastuulliseen ajotapaamme. Vuoden isänä minä ajattelin, että nyt vasta autossa olisikin kallisarvoinen satsi. Sen ei pidä rikkoutuman. Varsinainen kultalasti. Suomalainen on maailman ainoa kansa, mikä jo miettii krapulaansa selvinpäin. Mutta tämä on tarkka paikka. Kuka ajaa mennessä ja kuka tullessa? Se tarkoittaa sitä, että menomatkalla jonkun täytyy olla kuivin suin. Ja samoin tulomatkalla. Tulomatkalla, jonkun täytyy himmailla jossain vaiheessa ravintoloissa tapahtuvan säästämisen kanssa. Jossain vaiheessa on vain säästäminen loputtava. Ja Virossa on vielä auton ratissa nollatoleranssi rattijuoppoudessa. Yhtään ei pidä ottaman.

Pääsimme yhteisymmärrykseen. Ystäväpariskunnan mies ajaa mennessä ja minä tullessa.

Oli aikainen aamu. Se ei ollut erityisen synkkä ja myrskyinen. Vain aikainen. Kello seitsemän aikaan Opel kurvasi pihalle. Jopa minä olin hereillä jo kymmenkunta minuuttia. Mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, jotta kaikki säästöt mahtuisivat takakonttiin. No muutama Ikea-kassi, jotta säästöjen kantaminen helpottuisi.

Takakontissa odottikin ikävä yllätys: ÖLJYKANISTERI. Sehän veisi tilasta useamman litran! Se ei ollut enää säästöä. Lähdimme ajamaan. Miehet etupenkille. Naiset takapenkille. Moottoritietä kohti Helsinkiä. Itsenäisen Suomen pääkaupunkia, jolla on ihan omat asuntomarkkinatkin. Niin minulle on kerrottu. Ajomatka menikin nauttiessa virvokkeita ja ihmetellessä tiellä makaavia kettujen ja supikoirien raatoja. Niitä ei ollut yhtä tai kahta, vaan liikuttiin varmasti yli kymmenessä. Omassa lapsuudessa oli auton takakontissa lapio, joilla haudattiin eläimet, jos sattui jäämään auton alle. Nykyään ei ilmeisesti niin tehdä. Ajat ovat muuttuneet.

Kun matkaa tehdään aikuisten reissulla tulee aina supisuomalainen kusihätä. Aikuisina se ei meitä niin haittaa. Voimme hyvin kontrolloida virtsarakkomme tilaa, mutta jossain vaiheessa tulee se Big Bang, jolloin on löydettävä ABC. Ne on juuri suunniteltu aikuisten reissujen vessareissukutsuja varten. ABC:t ovat myös oivia paikkoja ostaa ulkomaan tuliaiset lapsille jo menomatkalla. ABC:n toimintaa voisi kehittää vielä: siellä voisi olla Tallinn-matkamuistomyymälä. Saimme onnellisesti laskettua prosessivedet suomalaiseen, tiheään huoltoasemaverkostoon.

Matka jatkui satamaan. Pääsimme odottamaan vuoroamme. Odotusajan käytimme hyödyksemme. Minä twiittailin ja otin Intagram-kuvia. Välillä piti käydä hotelli helpotuksen puolella, kun aikuisten reissuilla hätä on käsinkosketeltavissa. Autolautan luukku aukesi ja me pääsimme Gold-kanta-asiakkaiden jälkeen ensimmäisinä.

Viereen karautti mattamusta Volvo XC90 MPV 2,4. Rekisterikilvissä oli KHL-seuran AK Bars Kazanin tarra. Mutta auto oli rekisteröity hassulla kilvellä Suomessa. Wou! Heti mietittiin kukakohan jääkiekkotähti siinä kauniin blondin kanssa karautti meidän ruosteisen Opelin viereen. Mutta pettymys oli suuri, kun haltija paljastui tavalisen firman tavalliseksi toimitusjohtajaksi.

Koska emme ole KHL-tähtiä, emmekä toimitusjohtajia, niin käpyttelimme laivan ravintolaan ja nautimme... EVÄÄT. Toden totta. Kaverimme on leipomossa töissä ja söimme sitten omia eväitä laivan ravintolassa. Anteeksi tämä häiriökäyttäytyminen varustamo. Mutta veikkaisin meidän sämpylämme olleen paljon parempia kuin teidän sämpylänne. Kuten huomaatte, aikuisten reissuilla on ihan okei olla pihi kohtuullisen tyhmissä asioissa.

Matka meni totutellessa varustamon kahviin. Myös muutama puolen kilon säästötoimenpide tuli tehtyä. Kuskimme vielä luki juorulehtiä.

Pian tulikin kutsu autokannelle. Menimme kipinkapin Opelimme tykö ja kohtalaisen nopeasti pääsimmekin maihin. Tampere oli laskeutunut tukevasti Viron maaperälle. Olin hetken ylpeä kaikista meidän pormestareistamme. Mutta tämä liikutuksen hetki kesti vain nanosekunnin ajan. Meidän oli käytävä tankkaamassa Opel täyteen halvempaa bensaa. Ja ensimmäiset säästötoimenpiteet haimme paikallisesta ostoskeskuksesta. Mukaamme tuli erityisesti viinipönttöjä ja hotellilla tarvittavat pohjat. Kuten monessa asiassa, niin säästötoimenpiteissäkin ovat perustukset tärkeät. Kuvittelisin, että olimme hedelmällinen maaperä perustuksille.

Ostokset ja tankkaukset tehty. Ei muuta kuin hotellille marsmars. Auton saimme hotellin ilmaiseen parkkipaikkaan. Tämä oli hyvä juttu.

Kun olimme hotellilla olleet hetken, lähdimme käpyttelemään kaupungille. Koska tämä oli aikuisten reissu, niin kävimme olusilla. Paikassa jos toisessakin. Jos Suomessa sattui olemaankin harmaa päivä, niin lahden toisella puolella paistoi aurinko. Jopa minä otin esille arskani. Olimmehan nyt etelän lomilla.

Syömässä kävimme Kalle Kustaassa, mikä osoittautukin napakymppivalinnaksi. (http://www.kallekusta.ee/fin/index.php?label=food) Lihattoman lokakuun johdosta otimme metsästäjän listalta riistaruokia. Ja vaikka ei karhunlihaa nyt ollutkaan, niin annokset olivat äärimmäisen suunmukaisia. Lämpimät suosittelut.

Välillä kävimme hotellissa. Matkan varrella oli kaupustelijoita. Ystävämme sai tähtiajatuksen, josta myös meikäläisen Twitter-seuraajat saivat osansa. #Tissipyyhegate.

- Ostetaan tuollaiset mauttomat pyyhkeet, jos me saadaan tingittyä hintaa riittävän alas.

Ehdotusta ei viety Suureen valiokuntaan, vaan läksimme heti toteuttamaan tätä matkamme suurta tarkoitusta. Saimme tingittyä. Suomessa on nyt kaksi hämmentynyttä Tissipyyhkeen omistajaa.

Suomalaiseen illanviettoon kuului tietysti tutustuminen suomalaiseen iltaelämään, niinpä kävimme suomalaisessa karaokebaarissa. Joikhasimme joitain tuttuja biisejä, mutta osa väestöstämme alkoi olla jo siinä kunnossa, että näytönsäästäjä lävähti päälle. Tämä oli merkki sille, että meidän oli käytävä vielä parissa yökerhossa ja Casinolla ennen hotellille käymistä.

Aamulla oli herätyksen vuoro. Mun vahvasti likinäköiset silmät yrittivät löytää ensin silmälaseja ja sen sälkeen aamurähmästä pyyhittyäni silmät korjattuina osuivat hotellihuoneen sei än. Tissipyyhe roikkui siinä.

- Voi helevetti!

Kömmimme aamupalalle. Nyt minun piti toimia kuskina. Eli virolaista kahvia väkevämpää ei saanut ottaa. Kun olimme kirjautuneet hotellista, niin suuntasimme nyt paikkoihin, joissa tehdään ne suurimmat säästöt. Hieman hirvitti ajella pitkästä aikaa manuaalilla. Ja tämänkin piti tapahtua Tallinnassa, mutta yllättävän vähin kenguruloikin selvisimme alkoholin varastomyymälään, jonka parkkipaikka oli täynnä suomalaisia turistibusseja ja pakettiautoja. Meidän farmari-ooppeli näytti hyvin vaatimattomalta tämän näyn jälkeen.

Saimme takakontin sen verran täyteen, että ajovalot sojottivat kohti taivasta. Nyt suuntana satama. Aikuisten reissu alkoi olla voiton puolella. Satamassa näimme kuinka tulli ja paikallinen Politsei tutki autojen takakontteja.

- Etsiiköhän ne tissipyyhkeiden salakuljettajia?

Eivät onneksi etsineet. Pääsimme laivaan. Ja varasimme ravintolasta pöydän, jossa me söimme maista ostettuja eväitä. Anteeksi varustamo toistamiseen. Paluumatka meni minulla laivan viihdetarjonnasta nauttimiseen: musavisa ja bingo. En voittanut drinkkilippua. Aikuisten reissuilla ovat paluumatkat väsyneempiä kuin menomatkat. Pian olikin lasten tuliaisten hankinnan vuoro. Ja nokka kohti Tamperetta.

Ensimmäiseksi kävin suihkussa perillä. Aikuisten reissu oli pelkkää säästöä ja säätöä.