Onpas ulkona pimeätä näin aamusta. Elämme vuoden pimeintä aikaa. Tampereen korkeudella aurinko vain käy näyttäytymässä. Töissäkävijöillä on usein koko päivä yhtä pimeyttä. Aamulla on pimeätä, kun herää ja illalla on pimeää, kun pääsee töistä. Ja usein työtehtävät ovat pimeitä. Esimies vasta pimeä onkin. Ja monet vieläpä tekevät töitä pimeästi.
Taistelemme monin keinoin pimeyttä vastaan. Markkinamiehet ovat keksineet meille erinäisiä kirkasvalotuotteita. Syömme erinäisiä vitamiineja auringon puutteen takia. Alan pikkuhiljaa käsittää kotimaamme kauneuden salaisuuden: täällä on niin pimeää, ettei me oikeasti tiedetä, minkälaista täällä onkaan. Ja pitkän pimeän ajan takia, me varmaan siksi haluamme kaupunkien keskustoihin ylihinnoiteltua, tyhjää parkkiluolastoa ja kaikenlaisia tunneleita autoja varten. On pimeydessä hauska asustaa…
No kesällä sitten saamme jälkitoimituksella kaikki se valo, mikä jouluna piti olla. Parempi myöhään kuin… Toimitusvarmuus ja toimitusaika muistuttavat hieman VR:n, Itellan sekä Kelan toimintaa…
Eli muutaman kerran on kirottu esi-isiämme, jotka ovat tänne pohjoisen perukoille meidät tuoneet. Mutta yhtä pimeä on myöskin halpa Lidlin suklaakalenteri (arvo 60 senttiä), jota ollaan nyt Varpusparvessa availtu ahkerasti. Tällä kertaa onkin siis 16. luukku vuorossa ja se löytyykin perheen äiteen vatsasta. Tämän päivän kuva onkin… LUMIUKKO. Yritän olla kirjoittamatta lumiukko vatsasta ja ukkoveden tulemisesta. Tiukkaa vaan tekee.
Nyt on ollut joulukalenterissa hyvinkin jouluisia kuvia. Lumiukon miellän kyllä kohtuullisen jouluiseksi. Hassua vaan, että etelässä on hyvin harvoin lumiukkokelit. Ja rehellisyyden nimissä… on se aika harvinaista nähdä valkea ukko harjan kanssa katukuvassa.
Mutta niin se lumiukko kuin monet muutkin traditiot liittyvät meidän jouluperinteisiin. Joululaulut ja joulutarinat niistä kovasti höpöttävät. Lumiukoista ja rekiretkistä ja valkeista jouluista. Monet puhuvat lapsuuden joulusta. Mutta mikä on se lapsuuden joulu? Mikä on se joulu, josta haaveillaan? En mä muista lapsuudessani ikinä kirkkoon jouluna menneen. Eikä ollut hyvä, lämmin eikä hellä ollut mieli jokaisen. Muistan vanhempien olleen aina jouluisin hyvin äkäisiä. Vihaisia olivat, jos ei autettu hommissa. Ja sitten, kun autoimme, niin autoimme väärin ja vanhemmat olivat vielä vihaisempia. Huomasimme nopeasti, että väärin auttaminen aiheutti vielä suuremman pihinän ja puhinan. Esimerkiksi kiuaskivet kun vaihdoin, niin enköhän vaihtanut väärin ja asettelemani kivet piti ottaa pois. Väärin aseteltu. Tai asettelija oli väärä. Pihisevä ja puhiseva kiuaskivien asettelija laittoi sitten kivet samalla tavalla kuin minäkin. Mutta varmasti oikeammin. Oikeastaan tämä asenne näkyi kaikessa. Ikkunat oli väärin pesty. Ruuassa oli liian vähän suolaa. Ja sitten jos laittoi suolaa, niin oli liian paljon. Lattiat väärin imuroitu… Mutta kahvin tekoon ei puututtu mitenkään. Monet pihinät ja puhinat helpottui, kun laittoi kahvit tippumaan.
Eli keittiössä hääri yleensä pihisevä ja puhiseva painekattila, jolloin oli parempi olla menemättä lähellekään. Tämä tilanne lienee monessa kodissa lähempänä. No meillä ei sentääs juotu viinaa tai tarvittu tikkauspalveluita, mikä on todellisuutta nykyään.
Voisiko joululaulut sisältää perheväkivaltaa, viinaa, verta, stressiä, huutamista, tappelua… Joulupukki puree ja lyö? Ei, sillä meillä on mielikuva siitä, millainen joulun täytyy olla. Ja me yritämme saada mielikuvien joulun aikaan… vaikka hammasta purren. Mutta jos nyt antaisi tällaisen Varpusparven jouluvinkin joulustressiin. Ei kaikkien asioiden tarvitse olla tiptop jouluna. Anna joululahja itsellesi. Lopeta se liian myöhään aloittamasi jouluhimmelin teko, unohda pakkovillasukkien vääntö sukulaisille, joita et ole koskaan nähnyt. Lopeta se joulukalenterin vääntäminen… eiku…
Kotilieden (v.1925) muistilistalta löytyy tälle päivälle: Joulukorppujen ja piparkakkujen leipominen, joulukinkun savustaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti